Mitä ihmettä? Vain elämää -tähti esiintyi parvekkeella

Janna keksi nopeasti ratkaisun hankalaan tilanteeseen.
Laulaja Janna Hurmerinta, 41, nähdään tulevalla Vain elämää -kaudella.
Kuvat kulisseista! Tältä näyttää Vain elämää -kuvauksissa
Suomea riepottanut myrsky oli lähellä koitua Jannan eilisen keikan kohtaloksi. Jannan oli määrä esiintyä radio Suomipopin intiimillä sisäpihakeikalla, joka nimensä mukaisesti järjestetään eri taloyhtiöiden sisäpihoilla.
Kova tuuli hankaloitti esiintymistä ja lavarakenteiden pystyttämistä. Jannalla oli tiimeineen kuitenkin nopeat hoksottimet asian selvittämiseksi.
Jannan hiljaiselo päättymässä - iloitsee uudesta saavutuksesta
Keikka oli lähellä peruuntua, kunnes he keksivät voivansa esiintyä suoraan yhden asunnon parvekkeelta.
- Olipas spessu ja ihana sisäpihakeikka tänään Vantaalla. Kovan tuulen takia melkein jouduttiin perumaan koko homma, mutta sitten keksittiin että voidaan vetää keikka taloyhtiön parvekkeelta, koska miks ei, Janna kertoo.
- Ekaa kertaa elämässäni esiinnyin siis parvekkeella. Keikka tuli suorana radiosta, mikä tietenkään ei ollut yhtään kuumottavaa pidemmän keikkatauon jälkeen, hän toteaa.
Laulaja Janna yllättää uudella aluevalloituksellaan!
Janna paljasti yllättävän seikan Vain elämää -pestistään – lähes vuoden salailu
Janna on elänyt pidempään hiljaiseloa. Viimeisimmän singlensä Niin kauan kun me eletään hän julkaisi vuoden 2022 loppupuolella yli vuoden kestäneen julkaisutauon jälkeen.
Janna kertoi toukokuussa Vain elämää -julkistuksen yhteydessä salailleensa osallistumistaan lähes vuoden ajan.