Mitä ihmettä? Susanna Laine osallistui uskonnollisiin Herättäjäjuhliin

Kun monet muut julkisuudesta tutut henkilöt osallistuivat esimerkiksi Pori Jazzeihin, oli Susanna Laine kenties veisaamassa virsiä.
Samaan aikaan, kun monet julkisuudesta tutut henkilöt osallistuivat esimerkiksi Pori Jazzeihin, oli suosikkijuontaja Susanna Laine kotikonnuillaan Seinäjoella kenties veisaamassa virsiä.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Kuluneena viikonloppuna nimittäin järjestettiin eräät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista hengellisistä kesäjuhlista, Herättäjäjuhlat, joihin myös Susanna eilen (15.7.) osallistui.
Herättäjäjuhlien pääaktiviteetti ovat noin tunnin mittaiset seurat, joissa on puheita ja virsiä. Virret veisataan säestyksettä heränneiden omasta Siionin virret -virsikirjasta.
Yllätyspäätös! Susanna Laine tekee paluun radioon yhdeksän vuoden tauon jälkeen
Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä huvi- ja virrenveisausretki Herättäjäjuhliin. Susanna nimittäin kävi luennoimassa juhlien kirjailijapaneelissa, jonka aiheena oli "epätäydellisiä sointuja ihmisyydestä".
Susanna omaelämäkerrallinen kirja Epätäydellisen naisen itsetunto (Otava) ilmestyi kauppoihin viime vuoden keväänä. Hän kirjoitti kirjan ystävänsä Terhi Ketola-Huttusen kanssa, joka osallistui myös paneelikeskusteluun.
Kirjassa Susanna purkaa ihmisen tunnekirjoa omien kokemustensa ja ajatustensa kautta.
Kappas! Susanna Laine esittelee notkeuttaan somessa
Paneeli oli mitä ilmeisimmin jymymenestys. Herättäjäjuhlat jakoi omalla Instagram-sivullaan videon, jossa valtava joukko ihmisiä on kerääntynyt kuulemaan, mitä Susannalla on sanottavaa.
- Tupa täynnä kirjailijapaneelissa, vain seisomapaikkoja jäljellä! videon yhteydessä lukee.
Kotikaupungissaan Susanna on ehtinyt nauttia ystäviensä seurasta ja hyvästä ruuasta. Hän julkaisi Instagram-sivullaan iloisen kuvakollaasin kavereidensa kanssa.
- Vkonlopun saldo tähän mennessä: Herättäjäjuhlat ja oikia liuta etelä-pohjalaasia akkoja!!! Kannatti taas herätä! juontaja kirjoittaa kuvatekstissä.
Missä Petri? Susanna Laine julkaisi hämmentäviä lomakuvia
Susanna kertoo kirjassaan Pohjanmaalla vietetyn lapsuutensa olleen turvallinen, mutta yksinäinen. Myöhemmin Susanna nousi julkisuuteen, kun hänet valittiin vuoden 2005 Miss Suomi -kilpailun toiseksi perintöprinsessaksi.