Mitä ihmettä? Sara Siepin bisnes romahti!

Somevaikuttaja on turvautunut kaikessa hiljaisuudessa kätevään verokikkaan.
Somevaikuttaja Sara Sieppi, 32, tunnetaan Instagramin kultasormena.
Video: Sara Sieppi saa kritiikkiä pikamuotiketjujen mainostamisesta
Vuoden 2011 Miss Suomi on onnistunut muuttamaan persoonansa rahaksi tavalla, jota monet muut julkkikset voivat kadehtia.
Sara on pyörittänyt toimintaansa Semihima Oy:n kautta.
Nyt kuitenkin hänen liiketoimintansa on vastatuulessa, sillä bisnes on romahtanut.
Palkka pieneni
Vuonna 2023 yhtiö teki 238 000 euron liikevaihdolla 26 000 euroa voittoa. Lukemat ovat yhden naisen yritykselle kunnioittavat, mutta ero edelliseen vuoteen on merkittävä.
Tilikaudella 2022 yhtiö ylsi näet 464 000 euron liikevaihtoon, josta jäi viivan alle 151 000 euroa.
Yrityksen myynti on siis likipitäen puolittunut ja voitoista on sulanut 135 000 euroa.
Bisneksen pienentyessä myös Saran palkassa on tapahtunut merkittävä muutos.
Vuotta aiemmin somettaja nosti peräti 170 800 euroa palkkoja, mutta päättyneellä tilikaudella luku oli 136 000 euroa.
Saran tilipussi mahdollistaa kuitenkin edelleen yltäkylläisen luksuselämän, jota hän empimättä jakaa somekanavillaan.
Sara tunnetaan siitä, että hän tekee taajaan kauppoja luksuslukaaleista, tekee hulppeita matkoja ja ostaa kalliita vaatteita ja asusteita. Viime aikoina hän on matkustanut myös säännöllisesti miehensä Pyry Soirin luokse Romaniaan.

Lähestulkoon velaton
Semihima on edelleen hyvin vakaavarainen yritys. Putiikilla on voitonjakokelpoisia varoja 394 000 euron edestä.
Taseesta selviää, että yhtiön rahat makaavat suurimmaksi osaksi pankkitilillä.
Ainoa suurempi omaisuuserä on rahoitusarvopaperit, joita on 100 000 euron edestä.
Firma on myös lähestulkoon velaton, sillä vierasta pääomaa on yhtiössä on vain 55 000 euron edestä.
Hyödyntää veroedun
Tilinpäätöksen liitteistä selviää, että Sara on tehnyt yritysrintamalla myös uusia peliliikkeitä.
Hän on nimittäin perustanut viime marraskuussa uuden yhtiön, joka kantaa nimeä Semi Group Oy. Kyseessä on holdingyhtiö, jotka puhuttivat viime vuonna erityisesti somevaikuttajien osalta. Semi Group omistaa kaikki Semihima Oy:n osakkeet.
Yritystoiminnan vastuullisuuteen keskittynyt kansalaisjärjestö Finnwatch julkaisi tuolloin tutkimuksen, jonka mukaan somevaikuttajat minimioivat osinkoveroja holdingyhtiöjärjestelyillä.
Tutkimuksessa kerrottaan, että osakevaihdoksi kutsutut järjestelyt pohjaavat siihen, että Suomessa listaamattomista yhtiöistä nostettujen osinkojen verotus riippuu osinkoa maksavan yhtiön nettovarallisuudesta.

Paljonpuhuvat osingot
Finnwatchin mukaan somevaikuttajien tapauksissa on havaittu, että osinkoa maksavan yhtiön nettovarallisuus on saatu paisutettua kirjanpidollisilla keinoilla moninkertaiseksi, kun varsinaista liiketoimintaa harjoittavan yrityksen omistus on siirretty tätä tarkoitusta varten perustetulle holdingyhtiölle ja osingot maksetaan sen kautta.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjällä on mahdollisuus nostaa enemmän verovapaata osinkoa. Huomionarvoista toki on korostaa, että tällainen toiminta on täysin laillista.
Listaamattomien yritysten veroetu osinkojen osalta päättyy 150 000 euroon – ja juuri sen verran Saran holdingyhtiö nosti osinkoja yhtiökokouksen päätteeksi.