Mitä ihmettä on tekeillä? Erika Vikman poseeraa yläosattomissa kahden tutun julkkiksen kanssa

Mitä ihmettä on tekeillä? Erika Vikman poseeraa yläosattomissa kahden tutun julkkiksen kanssa
20240216 TAMPERE. ISKELMÄGAALA. Erika Vikman. KUVA: ATTE KAJOVA

Yllättävä julkaisu on saanut aikaan melkoisen mylläkän.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Erika Vikman ja kaksi muuta artistia yllättävät yläosattomissa.

Erika julkaisi erikoisen kuvan, jossa kolme hahmoa poseeraa selin kameraan. Tausta on kokonaan punainen ja kolmikolla on yllään kiiltävät housut.

Heti ei käy ilmi, ketä nuo kaksi muuta julkkisnaista oikein ovat ja mitä ihmettä on tekeillä.

Kuitenkin selaamalla Instagramin julkaisuja huomaa, että myös artisti Janna sekä räppäri F eli Fanni Sjöholm ovat julkaisseet tismalleen samanlaisen otoksen omilla tileillään.

Voi olla, ettö kolmikolta on tulossa yhteinen biisijulkaisu tai muu projekti. Kuvatekstinä rohkeassa päivityksessä on kaikilla "aivan sama".

Mainos
Mainos päättyy

Seuraajat villiintyivät

Vihjailevat yhteisjulkaisut ovat saaneet aikaan mylläkän kuvien kommenteissa. Esimerkiksi artisti Bess on hehkuttanut sekä F:n että Erikan postausta sydän- ja liekkiemojien kera.

Lisäksi toimittaja Ina Mikkola hekumoi asiaa.

En kestääääääää, hän parahtaa Erikan kuvan kommenteissa.

Erikalta on viimeksi ilmestynyt yhteisbiisi Ruoska alkuvuodesta Käärijän kanssa. F puolestaan pisti ulos albuminsa Self-helpless maaliskuussa. Janna taas julkaisi yhdessä Keko Salatan kanssa kappaleen Muutolintu toukokuussa. 

Vielä ei tiedetä, milloin Erikan, Jannan ja F:n yhteisprojekti näkee päivänvalon, mutta porukan someseuraajat ovat aivan innoissaan asiasta.

Mainos
Mainos päättyy

- En malta oottaa mitä ikinä tää onkaan, eräs huudahtaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mitä ihmettä on tekeillä? Erika Vikman poseeraa yläosattomissa kahden tutun julkkiksen kanssa