Mitä ihmettä?! Näyttelijä Kari Ketonen viiletti alushoususillaan Helsingin keskustassa – kuva!

Kari Ketonen
Mainos
Mainos päättyy

Kari Ketonen yllätti kanssakulkijat Helsingin keskustassa ilmestymällä kadulle alushoususillaan. Kyse ei kuitenkaan ollut vapaa-ajasta, vaan ilmeisesti tv-kuvauksista, sillä näyttelijää seurasi kameraryhmä. Karin seurassa oli toinenkin bleiseriin ja boksereihin pukeutunut mies.

– Kiinnitin ensin huomiota Karin rinnalla kulkeviin hevosiin, mutta sitten hoksasin myös näyttelijän, Helsingistä huhuillaan.

Kari Ketonen

”Eikö tv-ohjelmista makseta tarpeeksi?” Kari Ketosen juoksukengät ihmetyttivät Helsingissä - kuva lenkkeilevästä näyttelijästä!

Teatterikorkeakoulusta vuonna 1997 teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Kari on kunnostautunut myös käsikirjoittajana. Sen lisäksi hän on kouluttautunut myös psykoterapeutiksi.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijän tavaramerkiksi julkisissa esiintymisisää on muodostunut omalaatuinen huumori, jota hän viljelee naama peruslukemilla.

Esimerkiksi viime elokuussa Hyvinkään Red Carpet -elokuvafestivaalilla Kari heitti läskiksi Seiskan haastatellessa näyttelijää punaisella matolla.

– Elämäni on täynnä kiinnostavia skandaaleja, Kari aloitti Seiskan reportterin nauhuriin.

Elokuussa Red Carpet -festivaaleilla Kari näytti siltä, että olisi voinut vaikka heti hypätä 007-filmatisointiin.
Elokuussa Red Carpet -festivaaleilla Kari näytti siltä, että olisi voinut vaikka heti hypätä 007-filmatisointiin.

– Tälläkin hetkellä kantapäätäni kolottaa, hän jatkoi naama peruslukemilla.

Hulvaton haastattelu! Kari Ketonen heitti läskiksi Seiskan tenttauksen: ”Elämäni on täynnä kiinnostavia skandaaleja – kantapäätä kolottaa”

Aikoinaan Putous-ohjelmassa esiintynyt näyttelijä perusteli silloin Seiskan haastattelussa osallistumistaan suosikkiohjelmaan myös varsin omalaatuisella tyylillä.

Mainos
Mainos päättyy

Katso arkistovideo:

Seiskasta

Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mitä ihmettä?! Näyttelijä Kari Ketonen viiletti alushoususillaan Helsingin keskustassa – kuva!