fbq
Mikko ja Beata Leppilampi

Mitä ihmettä? Mikko ja Beata Leppilampi joutuivat jättämään kotinsa

Taitoluistelija ja ex-missi Beata Leppilampi, 27, paljastaa tuoreessa Instagram-julkaisussaan olevansa Mikko-rakkaansa kanssa evakossa.

Beata avasi sanaisen arkkunsa pitkän sometauon päätteeksi. Vaikka kaunotar onkin päivitellyt kanavalleen kuvia muun muassa taitoluisteluhommiensa parista, hän ei ole kertonut seuraajilleen perheensä muista kuulumisista.

Asettivatko Mikko ja Beata Leppilampi lapsensa vaaraan? Vanhempien valinta järkyttää: "Voi saada loppuelämän aivovamman"

Beatalla ja Mikko Leppilammella on yhdessä taaperoikäinen poika, joka on äidin mukaan aloittanut hetki sitten päiväkodin.

- Tänään on ensimmäinen päivä, kun Kaspian on päiväkodissa hänen oman kokonaisen päivän eli ensimmäistä kertaa koittaa nukkua siellä päikkäreitä, Beata kertoilee someseuraajilleen.

- En osannut kuvitella, että tämä siirtymävaihe on minulle näin hankala ja jotenkin haikea, hän myöntää.

Beatan mukaan poika kuitenkin viihtyy päivähoidossa varsin hyvin.

Vauva-arkeen liittyvien muutosten lisäksi perheessä on eletty myös toisenlaista muutosten aikaa.

Beatan mukaan perhe on asunut jo kahden viikon ajan väliaikaisessa asunnossa, poissa yhteisestä kodistaan.

Syyksi Beata paljastaa putkiremontin.

- On ollut kaikennäköistä säätöä.

Beata ei kerro, milloin perhe pääsee muuttamaan takaisin omaan kotiinsa.

Beata Leppilampi eteerisissä kuvissa - seuraajalta omituinen huomio: "Silmissä surullisuus..."

Vasta hetki sitten Beata ja Kaspian joutuivat elelemään pitkän tovin ilman Mikkoa, kun näyttelijä matkusti Yhdysvaltoihin kuvaamaan suomalaista televisiosarjaa.

Mikko asui Kaliforniassa noin kuukauden päivät. Helmikuussa hän palasi takaisin Suomeen. Nyt käynnissä ovat jo uudet kuvaukset.