Mitä ihmettä? Jared Leto kiipesi hotellin seinälle Berliinissä – uskomattomat paparazzikuvat
Jaredin ihmeellinen tempaus herätti huomiota.
Näyttelijä ja laulaja Jared Leto, 51, hämmästytti tempullaan Berliinissä.
Jared kiipesi hotellin seinälle ja pisti itsensä vaaratilanteeseen. Hän kipusi kiviä pitkin korkeuksiin vain siniset tossut jalassaan.
Erikoinen tapahtuma tallentui paparazzin kameroille Hotel de Rome -hotellin edustalla. Oscar-palkinnonkin voittaneen tähden onnistui kivuta melko korkealle, ottaen huomioon hänen epäkäytännölliset jalkineensa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jared hämmentää vastaavanlaisella käytöksellään.
Kesäkuussa hän nousi seinää pitkin Pariisissa niin, että väkijoukko kerääntyi katselemaan toimitusta kadulta.
Hugh Jackman ja Deborra-Lee Furness: ero!
Mikä juttu?
Kiipeilyinnostuksen syy on toistaiseksi arvoitus. Marca-lehti arvioi, että kyse voi olla pelkästä kuvaustempusta, huomion hakemisesta tai vaikka uuteen rooliin harjoittelusta. Eksentrisestä supertähdestä kun ei oikein ota selvää.
Jared tunnetaan näyttelemisen ohella Thirty Seconds To Mars -yhtyeen laulajana. Hänen veljensä Shannon soittaa rumpuja bändissä. Yhtyeen kuudes albumi It’s the End of the World But It’s a Beautiful Day ilmestyi juuri.