Missifinalisti Camilla Jussilan äitipuoli on fitness-guru Jutta Gustafsberg - harvinaiset yhteiskuvat!

Camilla Jussila
Mainos
Mainos päättyy

Miss Suomen kruunusta kilpailee tänä vuonna tamperelainen opiskelija Camilla Jussila, joka on edesmenneen ternimaitoyrittäjä Petteri Jussilan tytär. Camilla oli 7-vuotias, kun hänen isänsä menehtyi heinäkuussa 2004 traagisesti pelastaessaan veteen pudonnutta 3-vuotiasta Casmir-poikaansa.

– Muistan yllättävän paljon isästäni, vaikka olin niin pieni, kun hän menehtyi. Olin juuri menossa ensimmäiselle luokalle, Camilla kertoo.

– Uskon ja tiedän omasta kokemuksesta, että myös vaikeista asioista selviää. Olen tehnyt selviämisen eteen paljon töitä. Isän kuolema ajoi minut nuorempana terapiaan. Koen olevani henkisesti todella vahva. Isän menehtyminen on luonnollisesti yksi elämäni suurimmista käännekohdista.

Camilla Jussila
Seiska seurasi tiiviisti Jutan ja Petterin rakkaustarinaa. Lomamatkoilla olivat mukana myös Camilla ja hänen veljensä Casmir ja Max. Kuva vuodelta 2004.

Camilla muistaa Petterin isänä, joka oli aina vahvasti läsnä lastensa arjessa.

– Hän oli paras isä! Rakastava ja huolehtivainen. Ihailin hänen päättäväisyyttään ja sitä, miten hän sovitti bisneselämän ja perheen. Hän oli valmis tekemään töitä asioiden eteen. Isä laittoi meidät lapset aina etusijalle. Vaikka hän ei pystynyt olemaan aina kotona, hän soitti aina iltaisin ja toivotti hyvät yöt. Isä oli itsevarma ja määrätietoinen.

Camillalla on läheiset välit Petterin leskeen, fitness-guru Jutta Gustafsbergiin ja tämän poikaan Maxiin. Jutta on yksi Miss Suomi -semifinalistien valmentajista.

– Jutta on kannustanut minua lähtemään mukaan kilpailuun. En ole ikinä osallistunut kauneuskilpailuihin, mutta nyt tuntui siltä, että on oikea aika. Olen saanut myös sukulaisilta hyviä neuvoja. He ovat olleet sitä mieltä, ettei minun kannata lukea netin keskustelupalstoja, ja he ovat kannustaneet minua olemaan täysin oma itseni.

Jutan tavoin Camilla nauttii suuresti urheilemisesta.

– Käyn salilla viisi kertaa viikossa. Olen tosi urheilullinen. Se on yksi suurimmista hyvän olon lähteistäni.

Camilla Jussila
Camillan isä on edesmennyt ternimatoyrittäjä Petteri Jussila ja äitipuoli Jutta Gustafsberg. Perhe kävi lomalla Disneylandissa 2000-luvun alussa.


Camillan perheeseen kuuluu äidin lisäksi kaksi pikkuveljeä ja pikkusisko. Hän pitää Jutan poikaa Maxia pikkuveljenään.

– Kutsun häntä pikkuveljekseni. Lisäksi minulla on 16-vuotias veli ja 6-vuotias sisko. Rakastan sisaruksiani täydestä sydämestäni. Minulle ei ole väliä, ovatko sisarukset täysin samaa verta kanssani. Puhumme perheen kesken asioista suoraan, eikä meillä ole salaisuuksia.

Perheen sisäiset ongelmat ovat kasvattaneet Camillaa.

– Olen ollut äidille vahva tukipilari isän kuoltua. Olen ollut vähän niin kuin äijä talossa. Minulta hoituu renkaiden vaihto autoon sekä elektroniikkajutut, Camilla naurahtaa.

Mainos
Mainos päättyy
Camilla
Camilla Peter-isänsä sylissä Matti ja Mervi Nykäsen häissä vuonna 2001.


Kilpatanssia maajoukkuetasolla harrastanut Camilla valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi.

– Kirjoitukset sujuivat hyvin. Olen tyytyväinen arvosanoihin. Seuraavaksi tähtään yliopistoon.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan