
Miss Viro Kristina Karjalainen menee kahteen kauneusleikkaukseen - nämä operaatiot tehdään!
Miss Viro Kristina Karjalainen käy läpi kaksi kauneusleikkausta ennen Miss Universum -kilpailua. Hän kävi tänään lääkärin konsultaatiossa, jossa päätettiin tulevista leikkauksista. Kristinalle pannaan silikonirinnat, ja hänen nenäänsä lyhennetään hieman. -Molempiin rintoihin pannaan noin kolmen desilitran silikonit. Ei enempää, sillä tarkoitus on saada rinnat vain kiinteämmäksi, Kristina kertoo.
Kristinan nenää lyhennetään, jotta se näyttäisi edustavammalta erityisesti valokuvissa. Missikaunotar harkitsi toimenpidettä jo aikaisemmin. -Vain noin kolme milliä lyhennetään, mutta sillä on merkittävä ero kuvissa, Kristina toteaa.
Kristinan leikkausten aikatauluista päätetään ensi viikolla. Kristina haluaisi, että leikkaukset tehtäisiin samaan aikaan. -Helpompihan ne olisi samalla kertaa tehdä, hän miettii. Kristinan leikkaukset toteuttaa Plastiikkakirurgia Fin-Est.
Kuva: Nikita Tikka