Miss Helsinki Oona Komi etsi itseään vuosia – näin kaunotar löysi itsevarmuuden

Oona Komi
Mainos
Mainos päättyy

Tuore Miss Helsinki Oona Komi, 22, kertoo Seiskan haastattelussa, että teini-iän kynnyksellä hänen minäkuvansa koki muutoksen.

– Urheilin paljon, ja olin aina ollut hoikka, mutta murrosiän myötä minulle alkoi tulla rasvaa kehoon ja sain muotoja. Minusta tuli epävarma, kun en enää mahtunutkaan vanhoihin farkkuihini.

Oona muistaa kuulleensa kommentteja kehostaan koulun käytävällä.

– Minulle heitettiin, että hei, onko sulla vähän perse levinnyt. Olin ihan rikki noista sanoista. Eihän sitä 13–14-vuotiaana tajunnut, miksi joku sanoo toiselle tuolla tavalla.

Miss Helsinki Oona Komi rajusta pilkasta: Haukuttiin kirahviksi

Mainos
Mainos päättyy

Oonan murrosikä oli vaikea, mutta hän kuvailee sitä myös opettavaiseksi.

– Jollain tavalla oli vain pakko miettiä, mistä nämä ajatukset itsestäni kumpuavat ja ovatko ne terveitä. Ei tee hyvää pyrkiä koko ajan parempaan ja parempaan tai verrata itseään muihin.

Oona sanoo aikuisena tajunneensa, että hänen virheinä pitämänsä piirteet ovatkin itse asiassa hänen hyviä puoliaan.

– Minullahan on upea ja pitkä kaula, eikä se ole millään tavalla huono juttu. Vartalonmuodoissakaan ei ole mitään hävettävää.

Miss Helsinki sanoo urheilevansa säännöllisesti ja pitävänsä huolta itsestään myös henkisellä tasolla.
Miss Helsinki sanoo urheilevansa säännöllisesti ja pitävänsä huolta itsestään myös henkisellä tasolla.

Tältä Miss Helsinki Oona Komi näytti lapsena – ”Olin puhelias ja energinen tyyppi”

Mainos
Mainos päättyy

Missivoittaja kertoo etsineensä itseään vuosia. Hän on halunnut kyseenalaistaa ympäristön luomia kauneusihanteita ja ajatusmalleja.

– Nykyään tiedän, ettei rasvaprosentillani ole merkitystä. Tämä on niin kliseisesti sanottu, mutta kenenkään ei tule muuttaa itseään toisten tähden.

Itsensä hyväksyminen on auttanut häntä löytämään itsevarmuuden.

– Olen sinut itseni kanssa, ja tyytyväinen minäkuvaani. Viime vuodet ovat olleet minulle henkisen kasvun ja aikuistumisen aikaa. Olen upea nainen juuri tällaisena kuin olen, Oona päättää iloisena.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan