Miss Helsinki -finalisti jätti leikin kesken: ura vie jo ensi kuussa ulkomaille - thainkielen osaamisesta on hyötyä!

Martina Aitolehden Miss Helsinki -kilpailun yksi finalisteista päätti vetäytyä kisasta vain muutama viikko ennen loppuhuipennusta Helsingin Kaivohuoneella. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ida-Sofia Rissanen kertoo Seiskalle napanneensa paikan lentoemäntä-koulutuksesta, joka vie vaalean naisen ulkomaille samaan aikaan finaalin kanssa.
- En tiedä vielä missä päin maailmaa olen, mutta se selviää pian, iloinen Ida-Sofia kertoo Seiskalle.

- Soitin heti Martinalle, kun sain tietää asiasta. Arvostan todella paljon sitä, miten hyvin hän ja Rosanna Kulju ottivat asian vastaan. Martina on aina sanonut minulle, että ura ja koulutus ovat elämässä tärkeitä asioita.
Ida-Sofia on haaveillut jo pitkään lentoemännän ammatista. Ida kertoo Seiskalle, että hän pääsi kouluun ensimmäisellä yrittämällä.
- Työtkin alkavat jo noin ensi kuun puolivälissä. Ei se tule muuttamaan elämääni sen kummemmin – olen vain kotona vähemmän.
Uravalinta on Ida-Sofialle luonnollinen, sillä nainen viihtyy ulkomailla ja on asunutkin Thaimaassa.
- Asuin siellä useamman vuoden ja osaan kielen. Se varmasti auttaa minua tulevaisuudessa, onnellinen opiskelija kertoo Seiskalle.

Martina paljasti elokuussa Miss Helsinki 2018 -finalistien julkistamistilaisuudessa, että hänen tilalleen nousee kisan voittanut Rosanna Kulju.
- Jatkamme finaaliin kahdeksan naisen voimin. Olemme niin lähellä finaalia, että tässä vaiheessa olisi jo liian myöhäistä ottaa mukaan varakilpailijaa, Rosanna kommentoi.