Mira Luoti luovutti kitaristinsa The Rasmukselle – näin laulaja kommentoi Euroviisukappaletta
Mira Luodilta, 44, ilmestyi tammikuussa uusi kappale Täydellinen puolikas, jolla on mukana myös Happoradion keulakuvana tunnettu Aki Tykki. Laulaja kertoo biisin perustuvan hänen omiin kokemuksiinsa.
– Erohan ei ole koskaan helppo asia. Laulun hahmot eivät ole ihan vielä toipuneet siitä. On kuitenkin vuosi vierähtänyt, ja vieläkin vähän kipuillaan, mutta syystä tai toisesta se ero on tullut. Sitä toivoo rakkaalleen kaikkea hyvää, hän muotoilee.
Kihlautunut Mira Luoti esitteli sormustaan – kuva!
Laulajan tuleva kesä näyttää valoisalta töiden puolesta, ja hän uskookin olevansa tavallista motivoituneempi pitkän koronakurimuksen jälkeen.
– Keikkailua on luvassa, ja näyttelen myös kesäteatterissa. Se tuntuu aivan mahtavalta, kun kaksi kesää peruttiin kokonaan.
– Luulen, että olen kaikesta vielä entistäkin enemmän täpinöissäni, kun olen joutunut nielemään pettymyksiä.
Kysymys hääsuunnitelmista sai Mira Luodin mietteliääksi: ”Sitä ajattelutapaa pitäisi päivittää”
Miralla on selvä mielipide Suomen tämän vuoden euroviisuedustajasta The Rasmuksesta. Mirankin yhtyeessä soittanut Emilia Suhonen aloitti the Rasmuksessa kitaristina tänä vuonna. Mira tuntee muutenkin bändin jäsenet oikein hyvin.
– Olen tosi ylpeä, että he ottivat Empun riveihinsä. Emppu on ihan huikea, ja sopii siihen porukkaan mainiosti.
Koko perhe avannossa! Mira Luoti innostui urheilusta: Hain lipun polkujuoksuun
Laulaja pitää bändin edustuskappaleesta Jezebelista.
– Se on ihan huikea. Esityksestä näkyy heidän pitkä kokemuksensa ja ammattitaitonsa. Sävellys sanoituksinene on mestariteos.