
”Minulla on hyvä kehonhallinta” Maajussille morsian -ohjelman Victoria avoimena eroottisesta tanssitaustastaan
Muutama viikko sitten esiteltyjen Maajussille morsian -ohjelman ehdokkaista eniten huomiota on herättänyt Maajussi-Victoria, 31, joka pyörittää puutarhamyymälää Laitilassa.
Victorian sometililtä paljastui kuvia, joissa kaunis maajussitar poseeraa valokuvamallina.
Pian Seiskaan otettiin yhteys, sillä Victoria muistetaan myös tanssiryhmä Lamourettesin riveistä.
– Olin ryhmässä mukana kuusi vuotta sitten, Victoria muistelee.
– Tähän alkuun täytyy heti todeta, että monella on hieman väärä käsitys Lamourettesistä. Kyse ei ole strippauksesta, vaikka jotkut saattavat luulla niin. Kyse on tanssishow’sta ja yleisön viihdyttämisestä.

Jösses! Maajussitar Victorialla, 31, on eroottinen tanssitausta - katso rohkeat kuvat
Lamourettes-ryhmässä tanssitaito on pääosassa, ja tanssijat yltävät toisinaan jopa akrobaattisiin temppuihin.
– Olen aina ollut liikunnallinen ja tykännyt tanssimisesta. Siksi hain ryhmään.
Lamourettesin sivulta selviää, että ohjelmanumeroiden joukossa lavalla on nähty huikeita tankotanssiesityksiäkin.
– Selvisin vaativistakin numeroista, sillä minulla on hyvä kehonhallinta. Temputkin onnistuivat minulta helposti, Victoria kertoo.
Hänen mukaansa tanssiryhmässä sai myös vapaasti päättää, miten rohkeisiin esiintymisasuihin suostuu.
– En itse esiintynyt koskaan esimerkiksi vain rintaliiveissä, hän huomauttaa.
Vaikka tanssi on aina ollut lähellä sydäntä, Victorian piti luopua rakkaasta tanssiryhmästä.
– Minulla oli kaksi pientä lasta, joten aikani ei enää riittänyt viikonloppukeikkailuun.
Tässä ovat uudet Maajussille morsian -sinkut - poikkeuksellisen tasa-arvoinen kattaus!