Minka Kuustonen: Suuri elämänmuutos

Minka on mieltynyt Kokkolaan.
Näyttelijä Minka Kuustosen kalenteri on kesän osalta tyhjä – ja se on ihan hyvä asia.
Nelosella ja Ruudussa alkaa 16. päivä alkaen pyöriä Kummeli esittää: Mökkinaapurit -sarja, joka on kuvattu jo kesällä 2023.
Sarjassa nähdään Minkan lisäksi myös muun muassa Timo Kahilainen sekä Mari Perankoski.
Kesällä 2025 Minkalla ei juuri ole suunnitelmia sen enempää töiden kuin muidenkaan asioiden tiimoilta.
– Kesä menee lapsen kanssa hengaillessa, ja toivottavasti pääsen mökillekin, Minka kertoo ohjelman pressitilaisuudessa.

"Rakastan sitä, että..."
Vanha sananlasku tietää kertoa, ettei aina tarvitse lähteä ”merta edemmäs kalaan”.
Sama pätee myös Minkan tapauksessa.
– Rakastan sitä, että Helsingissä on niin paljon kaikkia lähiretkikohteita.
Ykspihlaja
Lisäksi Minka kertoo haaveilevansa yhdestä erityisestä kohteesta Uudenmaan ulkopuolella – joka ei kuitenkaan ole Kreeta, eikä edes Ibiza.
– Haluaisin päästä sekä lapsen kanssa että yksin Kokkolaan. Siitä on tullut minulle todella merkityksellinen paikka.
Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksessa Minkaa puhuttelee erityisesti Ykspihlajan kaupunginosa.

Kyseinen vanha työläiskaupunginosa pitää sisällään vanhoja puutaloja sekä Kokkolan sataman.
– Se on ihana!
Vastaavia kaupunginosia on luonnollisesti ympäri Suomen, aina Turusta ja Raumalta Porvooseen.
– Mutta jostain syystä juuri Kokkolasta on tullut minulle tärkeä. Ei minulla ole siellä mitään sukulaisia, mutta olen saanu sieltä kavereita, Minka naurahtaa ruotiessaan ihastustaan Kokkolaan.

Ruuhkavuosien keskellä arkisia haaveita
Minka kertoo elävänsä ruuhkavuosia, mikä näkyy siinä, että tekemistä riittää – ja haaveitakin, joskin arkisia.
Minkan näyttelijäsisko Iina Kuustonen on kertonut usein antaumuksellisesta rakkaudestaan neulomiseen.
– Hänhän on nykyään ihan neulesuunnittelija.
– Hän hoitaa meidän perheen villasukat, Minka hymähtää.

Joogaa, äänimaljoja sekä lastenkirja
Mutta myös Minkalla on tapahtunut kaikenlaista henkilökohtaisessa elämässä näyttelijäntyön ulkopuolella.
39-vuotias Minka valmistui tänä keväänä Yin-joogaohjaajaksi sekä äänimaljahoitajaksi, ja lisäksi hän on nykyisin myös esikoiskirjailija.
Lastenkirja Oili Pupunen ja suuri rihmastonmuutos ilmestyi huhtikuussa.
– Olen kaivannut elämääni rauhoittavia asioita, sillä kaupungissa asuessa elämä on helposti hektistä.
– Ne ovat rauhoittumis- ja apukeinoja, joilla saan hermostoni rentoutettua kiireen keskellä.
Tilauksesta
Minka ei ole vielä juuri ehtinyt pitää omia tunteja, mutta aikoo tulevaisuudessa tehdä niitä muiden töiden ohessa.
– Pidän yrityksille ja ryhmille tilauksesta joogatunteja ja äänimaljahoitoja.
– Lisäksi kehittelen erilaisia workshopeja, joihin yhdistän myös näyttelijäkoulutuksesta saatuja oppeja.
Viimeinen kesä ennen koulua
Minka on myös ison elämänmuutoksen kynnyksellä, sillä hänen lapsensa aloittaa alakoulun syksyllä.
Kesä on viimeinen hetki äidin ja pojan yhteisellä matkalla ennen koulutien alkua.
Se saa Minkan silminnähden jopa herkistymään.
Minka erosi poikansa isästä, näyttelijä Aku Sipolasta, pari vuotta sitten.
Henkilökohtaisista asioistaan hän ei kuitenkaan halua kertoa.