Miljoonavelka ja masennus! Sanna Kiiski ajautui itsetuhoiseksi: Pelkäsin tappavani itseni

Sanna Kiiski
Mainos
Mainos päättyy

Toimittaja-yrittäjä Sanna Kiiski, 46, on nyt ollut kaksi vuotta sairauslomalla ja elänyt vuoden kuntoutustuella. Haaveena on palata hiljalleen ja voimiaan kuunnellen takaisin työelämään ainakin osa-aikaisesti. Elämänilokin loistaa silmistä, vaikka voimavarat ovat vielä jonkin aikaa tankkausvaiheessa.

– En ole ainoa konkurssin tehnyt tässä maassa. Olen kokenut pahempiakin helvettejä, ja näen tilanteeni jo selviytymistarinana. Vaikka joidenkin mielestä saatan olla varttihullu, olen sentään elossa, Sanna tokaisee.

Sanna ei välillä jaksanut nousta sängystä, eikä itkusta tullut loppua. – Eniten hävetti, että jouduimme irtisanomaan 30 hyvää työntekijää ja moni joutui kärsimään taloudellisesti.
Sanna ei välillä jaksanut nousta sängystä, eikä itkusta tullut loppua. – Eniten hävetti, että jouduimme irtisanomaan 30 hyvää työntekijää ja moni joutui kärsimään taloudellisesti.

Radio- ja tv-juontajana tunnettu yrittäjä Sanna Kiiski: Yllätysero lasten isästä!

Sanna tunnustaa pelänneensä psykoosiin vaipumista ja omien sanojensa mukaan ”lopullista sekoamista”.

Mainos
Mainos päättyy

– Onneksi toimittajana tiesin etsiä oikeista paikoista nopeasti apua. Pääsin pikalähetteellä psykiatriselle poliklinikalle puhumaan – paitsi että ensimmäiset käyntikerrat vain itkin.

Masennustila oli niin syvä, että Sanna oli pohtinut jo itsemurhaa ja suunnitteli läheistensä elämää oman kuolemansa jälkeen.

– Saatoin seistä metroasemalla ja miettiä, että tuolta se nyt tulisi, pitäisikö hypätä.

Huomenta Suomi -ohjelmaa vuosia juontanut Sanna ei enää kaipaa kameroiden eteen vaan työskentelee mieluummin taustajoukoissa. – Haaveilen ohjelmasta, jossa saisin auttaa vaikeuksissa eläviä ihmisiä.
Huomenta Suomi -ohjelmaa vuosia juontanut Sanna ei enää kaipaa kameroiden eteen vaan työskentelee mieluummin taustajoukoissa. – Haaveilen ohjelmasta, jossa saisin auttaa vaikeuksissa eläviä ihmisiä.

Onneksi psykiatri aavisti potilaansa itsetuhoiset ajatukset ja kysyi niistä suoraan.

Yrittäjä-juontaja Sanna Kiiski lähettää kipakan viestin päättäjille: Hoitajille lisää palkkaa!

Vuonna 2015 Sanna ryhtyi toteuttamaan pitkään muhinutta unelmaa omasta kahvilasta ja pyysi mukaan osakkaita ja alan osaajia. Mumin Kaffe -ketjua kuitenkin laajennettiin liian aggressiivisesti, ja se yritettiin listata jopa Ruotsin pörssiin. Hanke ei kantanut, ja sijoittajat suuttuivat. Cafe of Cartoons -yritys hakeutui kesällä 2018 yrityssaneeraukseen.

Mainos
Mainos päättyy

Seiskan ulosottoselvitys paljastaa: Sanna Kiiski elää lähes miljoonan euron velkahelvetissä!

Sanna ei jättänyt uppoavaan laivaansa, vaikka hänen olisi monta kertaa tehnyt mieli. Hän oli kolmen yrityksen hallituksen puheenjohtajana samaan aikaan. Kun ne haettiin konkurssiin, jäi koko sotku Sannan selvitettäväksi.

– Minulle jäi maksettavaksi liki miljoonan euron velat.

Pesänselvitys on yhä kesken. Niiden valmistuttua Sanna yrittää hakeutua henkilökohtaiseen velkasaneeraukseen.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan