Miksi Yle vaikenee - Tapio Suominen syrjään!

Miksi Yle vaikenee - Tapio Suominen syrjään!
Miksi Yle vaikenee - Tapio Suominen syrjään!
Mainos
Mainos päättyy

Urheiluselostaja Tapio Suomiselta on peruuntunut Hjallis-keskusteluohjelman lisäksi muitakin televisioesiintymisiä. Hänen oli tarkoitus vielä marraskuun lopussa lähetetyn tiedotteen mukaan selostaa tulevana viikonloppuna (5.-8.12.) Japanissa kisattavat taitoluistelun GP-finaalit. Häntä kuitenkin tuuraa Jere Nurminen. Tapio nähdään sen sijaan stand-up-keikoilla sekä Lohjalla että Helsingissä.

Seiskan saaman tiedon mukaan Tapio Suomista ei nähtäisi enää vuoden 2013 puolella selostajan tehtävissä. Yle Urheilun pomo Panu Pokkinen on vaitonainen Tapion tulevista työkuvioista tai mahdollisesta hyllyttämisestä.

Onko Tapio Suominen jäänyt sairauslomalle tai mahdollisesti hyllytetty tehtävistään rivojen stand-up-keikkojen takia?

– Meillä ei ole uutta sanottavaa asiasta, Panu Pokkinen kommentoi Seiskalle.

KATSO MYÖS:

Mainos
Mainos päättyy

Tapio Suominen jätti Hjalliksen ohjelman väliin: keksi parempaa tekemistä - kuvat!

Ann-rakas ohjasi Tapio Suomisen hoitoon

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan