Mika Salon kohueron taustalla villi naisruletti

Entinen F1-kuljettaja Mika Salo, 56, paljasti Instagramissa lauantaina juhlivansa Annica-rakkaansa kanssa suhteen toista vuosipäivää. Ilmeisesti vain hetki Mikan somejulkaisun jälkeen asiat kääntyivät päälaelleen, kun Annica ilmoitti Mikalle suhteen olevan ohi.
Mika Salo vonkasi kaverinsa naista – kihlattu jätti tylysti
Seiskan tietojen mukaan äkillinen käänne johtui siitä, että romanttisen Instagram-julkaisun oli nähnyt myös muuan vaaleahiuksinen lähihoitaja. Hän oli saanut Mikalta vain paria viikkoa aikaisemmin viestejä, joissa viriili julkkismies ehdotteli kahdenkeskistä tapaamista.

Mika Salon vonkaama lähihoitaja: ”Uhkasi tuhota urani”
Mikan ja Annican suhteessa on ollut muitakin hyvin erikoisia tapahtumia. Seiska paljasti viime huhtikuussa, että Mika oli pyörittänyt villiä naisrulettia.

Hän oli suhteestaan huolimatta tapaillut ex-kultaansa Henna Pihlajaa sekä parikymppistä Neaa.
Nea kertoi tuolloin Seiskalle suhteen alusta.

– Suhteemme oli heti alusta lähtien romanttinen. Tapasimme lähinnä Mikan asunnolla. Kävimme myös ulkona syömässä, ja veimme Mikan koiria lenkille, Nea paljasti.
Viime keväänä eräänä aamuna Mika myös kutsui erään tummahiuksisen ponnaripään luokseen Helsingin-kotiinsa. Nainen viihtyi Mikan luona alle tunnin, minkä jälkeen hän poistui.
Asunnolta lähtiessään kaunotar korjaili vinoon mennyttä poninhäntäänsä. Sen jälkeen hän otti lompakkonsa esiin ja alkoi laskea rahojaan.
Mika väitti Seiskalle naisen olleen hänen siivoojansa.
Seiska ei tavoittanut Mikaa kommentoimaan. Annica ilmoitti, ettei halua lausua kohuerosta mitään.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.