Mika Niemenmaa päätyi vahingossa Dani-koiransa kanssa tv-sarjan tähdeksi

Mika joutui vahingon kautta 10 vuotta sitten osaksi Suomen tulli -ohjelman kuvauksia.
Mika Niemenmaalla on takanaan yli 30 vuoden työura tullikoirien ohjaajana. Suurin osa Mikan työvuosista on kulunut Helsinki-Vantaan lentoasemalla, josta hän siirtyi vasta pari vuotta sitten Turkuun.
Mika joutui vahingon kautta 10 vuotta sitten osaksi Suomen tulli -ohjelman kuvauksia.
– Minun ei pitänyt osallistua kuvauksiin ensin ollenkaan. Siirryin toiselle työpisteelle kameroita piiloon jatkamaan töitäni.
Oih, mikä pentukuva: Suomen menestyneimmän huumekoiran viimeinen työvuoro lähestyy!
Samalla hetkellä Mikan silloinen työkoira Dani teki löydön ”saatananpalvojan” kengistä. Niihin oli piilotettu kokaiinia ja amfetamiinia.
– Tämä kiinnosti tietenkin tv-ryhmää. He alkoivat kuvata, vaikka eivät olleet muistaneet kysyä minulta edes kuvauslupaa, Mika naurahtaa.
– Kyllähän minä lopulta suostuin, ja siitä se alkoi. Kun kasvoni olivat kerran olleet näytillä, en kokenut enää syytä perääntyä.

Oho! Tullikoira kiinnostui prinsessa Estellestä ja prinssi Oscarista
Positiivinen vaikutus
Ohjelman myötä Mika kertoo ihmisten alkaneen ymmärtää paremmin, mitä tullin päivittäisiin tehtäviin kuuluu.
– Emme ole tullissa kiusaamassa ketään. Yritämme tehdä työmme vain mahdollisimman hyvin. Ristiriitatilanteet ovat vähentyneet huomattavasti. Olemme olleet siitä todella tyytyväisiä.
Tulli käräytti julkisilla liikkuneen ennätyskokaiinikuriirin!
Mika on saanut ohjelman myötä myös faneja, jotka tunnistavat hänet kadulla.
– Jotkut saattavat tulla näyttämään, kuinka heidän hallustaan löytyy huumeita, mutta ei minua kiinnosta. Jos olen vapaa-ajalla, en lähde ottamaan heitä kiinni, Mika toteaa.
Kyse on myös työturvallisuudesta. Viranomaiset eivät saa tehdä kiinniottoja yksin.
– Kasvot laitetaan tietenkin muistiin, hän hymyilee.