Mikä muodonmuutos! Tältä Sharon Osbourne, 71, näyttää nyt

The X Factor-tuomari nähtiin punaisella matolla.
Muusikko Ozzy Osbournen vaimo ja manageri Sharon Osbourne, 71, nähtiin The Bikeriders-elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa.
Sharon on avoimesti myöntänyt käyttäneensä kohuttua lääkettä painonpudotukseen, koska oli sanojensa mukaan kokeillut kilojen karistamiseen kaikkea.
Ozembicin avulla julkkis Big Brotherissakin ollut Sharon laihtui lähes kaksikymmentä kiloa, ja on kertonut lääkkeen vieneet hänen ruokahalunsa miltei kokonaan. Sivuvaikutuksena Sharon on kertonut lääkkeen aiheuttaneen etovaa oloa.
Nykyisin hän ei enää lääkettä käytä, ja on varoittanut nuoria koskemasta lääkkeeseen, koska ei pidä liiallisen laihuuden ihannoinnista.
Televisiopersoona kertoi maaliskuussa Hello!-lehdelle, että tahtoisi saada painoa hieman takaisin, mutta se tuntuu olevan Ozembicin käytön jälkeen hänellä lähes mahdotonta. Sharon itse epäilee, että syy siihen voi olla myös hänen iästään.
— Luulen, että se johtuu siitä, että alan vanheta ja kun vanhenee, laihtuu ja kutistuu joka tapauksessa, Sharon kertoi haastattelussa.

Myrskyisä suhde
Suhde laulaja Ozzy Osbournen kanssa on ollut päihteiden värittämä ja vuonna 1989 Ozzy pidätettiin murhan yrityksestä, kun hän yritti päihteiden vaikutuksen alaisena kuristaa Sharonin. Tapahtuman jälkeen Ozzy vietti puoli vuotta kuntoutusklinikalla, jonka jälkeen Sharon ei nostanut miestään vastaan syytettä.
Sharon on tullut suurelle kansalle tutuksi paitsi Ozzyn puolisona niin myös The Osbournes -realitysarjasta, joka seurasi perheen elämää. Hän on tuomarina myös The X Factor ja America's Got Talent-sarjoissa.
Yli 40 vuotta naimisissa olleilla Ozzylla ja Sharonilla on kolme lasta: Kelly, Aimee ja Jack.
The Bikeriders-elokuvaa tähdittävät muun muassa Austin Butler, Jodie Comer sekä Tom Hardy. Suomen ensi-ilta 12.7.