Mikä morsian: naimisiin menevä Noora Karma upeana hääpuvuissa – kuvat!

Noora Karma
Mainos
Mainos päättyy

Televisiosta tuttu mentalisti Noora Karma, 41, avioituu pian kihlattunsa Jani Strömsholmin kanssa. Syysmorsian myöntää, että häästressi on päässyt iskemään vasta viime päivinä, kun hän on huomannut, että osa järjestelyistä on vielä tekemättä.

– Eilen iski ensimmäistä kertaa paniikki, kun tajusin, että hankkimatta ovat lautasliinat, ilmapallot ja suurin osa pienistä koristeista. Kaikki muut häävalmistelut tein viime keväänä automatkan aikana, kahdessa ja puolessa tunnissa. Ehkä minun pitäisi ruveta jatkossa järjestämään muiden häitä, koska onnistuin järjestämään omat käden käänteessä, Noora Karma naurahtaa Seiskalle.

Unelmahäitä varten Noora on löytänyt täydellisen hääpuvun helsinkiläisestä Niinatar-hääpukuliikkeestä.

– Sovitin viittä eri pukua ennen kuin oikea osui kohdalle. Se tuntui heti omalta ja oli sattumalta myös kallein sovittamistani puvuista. Sen verran voin paljastaa, että  se on väriltään valkoinen, hyvin klassinen, avoin ja näyttävä. Minulle oli tärkeää, että siinä on mukava ja hyvä olla. Yhtenä kriteerinä oli myös, että siinä pitää pystyä bilettämään. Aion vaihtaa puvun kuitenkin johonkin rennompaan ennen yön jatkoja.

Noora

Häiden jälkeen Nooran on tarkoitus tuunata hääpuvusta esiintymisasu.

– Uskon, että se soveltuu talviaiheiseen taikashow'hun.

Mainos
Mainos päättyy

Häiden myötä Noora ottaa käyttöön miehensä sukunimen.

–  En ole vielä päättänyt, käytänkö yhdistelmänimeä vai pelkästään mieheni sukunimeä. Rouva-etuliite kuulostaa toistaiseksi pelottavalta ajatukselta.

Noora
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mikä morsian: naimisiin menevä Noora Karma upeana hääpuvuissa – kuvat!