Mika Aaltolan Geo-poika täytti 2 vuotta - isän rehellinen päivitys: "Asia vähän kauhistutti"

Mika Aaltola tuli ensimmäistä kertaa isäksi vuonna 2022.
Presidentiksikin pyrkinyt Mika Aaltola, 54, juhli keskiviikkona (10.4.) Geo-poikansa syntymäpäiviä.
2 vuotta täyttänyt taapero on Mikan ja hänen Kirsi-vaimonsa esikoinen. Juhlapäivän kunniaksi Mika jakoikin Geo-pojastaan kuvia Instagram-tililleen.
- Onnea ja iloa tänään kaksi vuotta. Elämä tämän ihmeen kanssa mainiota tapahtui ympärillä mitä tahansa, Mika kirjoitti julkaisunsa yhteyteen.
Ensimmäisessa otoksessa vielä vauvaikäinen Geo makoilee isänsä sylissä ihmettelevä ilme kasvoillaan. Mikan päälle on kömpinyt myös yksi perheen koirista.
Julkaisun toisessa valokuvassa Geo seisoo jo omilla jaloillaan. Hän on taiteillut itselleen keltaisen pahvihatun, jota hän pitelee päälaellaan.
Hämmästyttää ja kutkuttaa
Isyys on ollut Mikalle tärkeä etappi hänen elämässään, mutta synttärijulkaisun yhteydessä herra myöntää, ettei ajatus vauva-arjesta ollut aina se houkuttelevin vaihtoehto.
- Jeps, vuosia asia vähän kauhistutti vaipanvaihtoineen ja itkuineen. Mutta elämän jatkuminen jaksaa hämmästyttää ja kutkuttaa minua ja Kirsiä. Tuo joka aamuun merkityksen sille, miksi heräämme, hän myöntää.
Mikalla ja Kirsillä on Geon lisäksi hoidettavanaan myös kolme koiraa, joten meininki Aaltoloiden huushollissa on toisinaan melkoinen.
Myös Mikan Kirsi-vaimo on julkaissut pojastaan suloisen päivityksen syntymäpäivien kunniaksi.
Instagram-tarinaan julkaistulla videolla Geo makoilee maassa takin päällä. Mahallaan lekotteleva pikkuherra naureskelee tyytyväisenä ympärillään tapahtuville asioille.
- Tämä pikkuinen tänään jo kaksi vuotta, Kirsi iloitsee.
Mika ja Kirsi ovat ovat pitäneet yhtä noin seitsemän vuoden ajan. Pariskunta juhli häitään Helsingin tuomiokirkossa vuoden 2019 syyskuussa.