Mihin katosi Jenni Haukio? Edellinen Twitter-päivitys toukokuulta
Jenni Haukio on pitänyt matalaa profiilia julkisuuden suhteen.
Valtiotieteiden tohtori Jenni Haukio vaikuttaa kadonneen tyystin julkisuudesta. Presidentti Sauli Niinistön puolisosta on kuultu viimeksi keväällä.
Kustannustyhtiö WSOY ilmoitti toukokuun puolessa välissä palkanneensa Jennin uudeksi yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi. Jenni aloittaa tehtävässään elokuussa 2024 vastuullaan WSOY:n yhteiskunnalliset hankkeet.
- Kirjallisuudella on yhteiskunnassamme merkittävä rooli, jota haluan olla tekemässä näkyvämmäksi ja vaikuttavammaksi. On todella innostavaa liittyä sekä perinteikkään että edistyksellisen Werner Söderström Osakeyhtiön organisaatioon tehtävässä, jossa aiemman työurani kokemuspohja niin kirjallisuuden kuin myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimialueilta ovat hyödyksi, Jenni totesi tuolloin tiedotteessaan.
Jenni kommentoi uutta työpaikkaansa tuoreeltaan myös sosiaalisessa mediassa. 16. toukokuuta X -keskustelupalstalla (entinen Twitter) julkaisemassaan viestissä Jenni kertoo olevansa innoissaan uudesta toimenkuvastaan.
- Upea mahdollisuus olla mukana tekemässä kirjallisuuden roolia yhteiskunnassamme näkyvämmäksi ja vaikuttavammaksi, Jenni kuvailee.
Toukokuisen twiitin jälkeen Jennistä ei ole kuultu somessa pihaustakaan. Niin ikään Sauli -puoliso on pysytellyt poissa julkisuuden valokeilasta.
Saulin verkkosivuilta ilmenee, että hänen toimistonsa on kesätauolla 1. - 14. heinäkuuta. Mitä ilmeisimmin pariskunnan hiljaiselo ei siis ole seurausta ainakaan kesälomasta.
24.6. Saulista kuultiin muun muassa Ylen uutisoidessa Saulin toimivan Kotkaniemi-foorumin pääpuhujana. Elokuussa järjestettävän tapahtuman aiheena on turvallisuuspolitiikka. Sauli ei itse ole kommentoinut tulevaa työtilaisuuttaan.
Edustivat Ruotsissa
Viimeisimmän kerran Sauli ja Jenni edustivat yhdessä pian WSOY -uutisen jälkeen. Pariskunta osallistui 17. toukokuuta Samfundet Sverige-Finland eli Ruotsi-Suomi Seuran juhlaillalliselle.
Seura täytti tuolloin sata vuotta. Tapahtuma järjestettiin Vasa-museossa Tukholmassa. Saulin ja Jennin lisäksi paikalle saapui kuningas Kaarle Kustaa kuningatar Silvian kanssa.
Sauli palkittiin tilaisuudessa maiden välisen yhteistyön edistämisestä.
Ruotsin edustumatkan jälkeen niin Jenni kuin Saulikin ovat pitäneet hiljaiseloa.