Mies vankilaan! Aivovammainen Susanna Indrén: Rakkaus oli tappaa minut

Mies vankilaan! Aivovammainen Susanna Indrén: Rakkaus oli tappaa minut

Ex-näyttelijä eli tuhoisassa parisuhteessa, jonka aikana hän oli useita kertoja lähellä kuolemaa.

Mainos
Mainos päättyy

Susanna Indrén, 57, ja Samuli Salminen, 31, alkoivat seurustella keväällä 2017. Suhde eteni nopeasti, ja jo elokuussa he menivät naimisiin. Pariskunnan 26 vuoden ikäero ei vaikuttanut haittaavan. He nauttivat toistensa seurasta, matkustelivat ja kertoivat elämästään lukuisissa haastatteluissa.

Kun suhdetta oli kestänyt kaksi vuotta, parisuhdeongelmat lävähtivät koko kansan tietoisuuteen.

Salkkarit-tähden ex-mies vankilaan – verinen Susanna Indrén pakeni naapuriin

Loppuvuodesta 2019 ja alkuvuodesta 2020 Susanna joutui ensimmäisiä kertoja Samulin pahoinpitelemäksi, ja jälkipyykkiä selviteltiin käräjillä.

Mainos
Mainos päättyy

– Asuimme tuolloin Helsingin Jätkäsaaressa. Ensimmäistä kertaa elämässäni pelkäsin kuolevani, Susanna kertoo.

– Henki oli hiuskarvan varassa, sillä Samuli piti veistä kurkullani. Hän myös aikoi varastaa kannettavan tietokoneeni, Susanna muistelee vuoden 2019 pahoinpitelyä.

– Naapurini oli todistamassa oikeudessa, sillä hän kuuli asuntoonsa Samulin hyytävän huudon: ”Kuole, lehmä”, Susanna muistelee yhä järkyttyneenä.

Susanna neuvoo kohtalo-tovereitaan. – Se on sama, minkä itse sain poliisilta: Lähde väkivaltaisesta suhteesta heti pois, sillä tilanne luultavasti vain pahenee.
Susanna neuvoo kohtalo-tovereitaan. – Se on sama, minkä itse sain poliisilta: Lähde väkivaltaisesta suhteesta heti pois, sillä tilanne luultavasti vain pahenee.

Ex-Salkkarit-tähti sai pysyvän aivovamman: ”Ensin kuului mäsähdys, sitten paukahdus” – edes naapuri ei tunnistanut murjottua naista

Paheneva päihdeongelma

Samulin ja Susannan parisuhdetta rasitti päihdeongelma, jonka seurauksena tilanteet pahenivat asteittain. Samulin kohdalla ongelma ilmeni muun muassa siten, että hän varasteli Susannan omaisuutta.

Mainos
Mainos päättyy

– Muistan, kuinka olin ensimmäisessä poliisikuulustelussa Samulin vietyä luottokorttini ja puhelimeni. Tuolloin poliisi antoi minulle vakavan neuvon. Hän sanoi minulle, ettei tämä Samulin osalta jää tähän, vaan tilanne tulee pahenemaan. Olisinpa jo tuolloin uskonut poliisin neuvoa, Susanna huokaa.

Susannan ja Samulin yhteisiin vuosiin mahtui myös hyviä hetkiä. – Vankilassa hyvä mies menee hukkaan, ellei hän ymmärrä ryhdistäytyä.
Susannan ja Samulin yhteisiin vuosiin mahtui myös hyviä hetkiä. – Vankilassa hyvä mies menee hukkaan, ellei hän ymmärrä ryhdistäytyä.

Susanna Indrén vaihtoi maisemaa – ”Pakko päästä eroon entisestä elämästä”

”Miten olin niin tyhmä?”

Nyt parisuhde on päättynyt. Samuli istuu Vantaan vankilassa, ja Susannalla on kahden törkeän pahoinpitelyn vuoksi keskivaikea aivovamma.

– Minulla on ollut hirveä itseinho. Syytin itseäni kaikesta, että näin ei olisi saanut tapahtua. Miten olinkin niin tyhmä? Mutta Samuli oli niin hyvä manipuloimaan ja valehtelemaan. Hän käytti hyväsydämisyyttäni hyväkseen, Susanna myöntää.

Lue lisää tuoreimmasta Seiskasta!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan