Miehelle, jolla on jo kaikkea: superharvinainen hämähäkinseittikravatti!
Hämähäkkejä ei tavallisesti liitetä muotiin, mutta uusi yritys, Bolt Threads, haluaa muuttaa asian. Yhtiö on tuonut markkinoille rajoitetun erän hämähäkinsilkkisolmioita.
Vaikka ajatus hämähäkeistä kaulan ympärillä saattaa puistattaa, hämähäkin seitti on yksi pehmeimmistä materiaaleista maailmassa. Sitä on kuitenkin erittäin vaikea tuottaa, ja yhdestä hämähäkistä saatava määrä on hyvin pieni.
Koska seitin hankkiminen on lähes mahdoton tehtävä, Bolt Threads keksi tuottaa synteettistä hämähäkin seittiä. Tuotemerkiltä kului seitsemän vuotta kehittää täydellinen synteettinen silkki. Lopullinen kravatti on valmistettu muun muassa sokerista, suoloista ja hiivasta. Yhtiön mukaan hiiva tuottaa käymisprosessin aikana silkkiproteiinia.
Solmioita on valmistettu ainoastaan 50 kappaletta, ja niitä oli ensimmäistä kertaa myynnissä South by Southwest-festivaaleilla tänä viikonloppuna. Yksi onnekas voi myös voittaa solmion yhtiön sivustolla käynnissä olevissa arpajaisissa.
Hämähäkkisolmiot ovat kuitenkin vasta alkua. Yhtiö on ilmoittanut aloittavansa pian yhteistyön urheilumerkki Patagonian kanssa.
Lähde: Men's Health