Meri-Tuuli Väntsi esittelee uuden kissansa: "Murisee kovaa"

Kokki Meri-Tuuli Väntsin perhe on kasvanut uudella lemmikillä.
Julkkiskokki Meri-Tuuli Väntsi esittelee perheen uuden lemmikin.
Meri-Tuuli Väntsi kertoi lokakuussa, kuinka heidän 12-vuotias siiamilaiskissa Stinky Bamboo menehtyi.
Nyt perheeseen on tullut uusi tulokas. Kyseessä on alle 1-vuotias Kyproksenkissa Jacob.
– Hän on täällä! Jansson, a.k.a. Jassu-kisu, passinsa mukaan Kyproksenkissa Jacob. Jansson on aivan ihana, alle vuoden ikäinen poikakatti jonka lopun elämän perhe me ollaan, Meri-Tuuli iloitsee Instagramissa.
Kokki Meri-Tuuli Väntsi esittelee kadehdittavan etätyöpisteensä
Perheessä jo entuudestaan ollut Toffe-kissa on ottanut vastaan myös lajitoverinsa hyvin.
– Toffe on ihan yhtä innoissaan kuin me ja kissat on jo kisailleet ja leikkineet kovasti yhdessä. Nää kaks on ruumiinrakenteiltaan kuin pantteri ja haisunäätä, mutta onneksi pieni haisulimme osaa pistää tolle Toffenroikaleelle myös vastaan.
Perhe löysi Jacob-rescuekissan Kyproskissat ry:n avustuksella, mistä kokki oli myös kiitollinen.
– Jansson Väntsi on mun eka börh kissa ja myös eka katti joka murisee kovaa jos hänen ruokansa tai lelunsa lähelle tullaan. Tämä kaksikiloinen pikkuotus myös kehraa sikakovaa ja rakastaa lapsia, kuten Toffekin. Hän nukkui ekat unet uudessa kodissaan Alfredin sängyssä peiton alla, pää Apan tyynyllä.
Meri-Tuuli Väntsillä aihetta suruun – rakas lemmikki kuoli: ”Olemme palasina”
Kokki Meri-Tuuli Väntsi räväytti perheensä kanssa – "Elämämme tilaisuus"