Me Naiset: Näin Katri Mäkisen ja Aki Riihilahden suhde alkoi: "Heitin vitsillä, että..."

Tanssija Katri Mäkinen, 37, nimitettiin jalkapallovaikuttaja Aki Riihilahden, 46, opettajaksi, kun kaksikko osallistui vuonna 2021 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.
Nyt Katri on avautunut Me Naisten haastattelussa, kuinka ystävyys syventyi lopulta rakkaudeksi.
Romanssi ei ollut ainakaan Katrille itsestäänselvyys. Kaksikon läheiset pitivät parisuhdetta kuitenkin vain ajankysymyksenä.
Salasuhteen paljastavat kuvat julki! Aki Riihilahti ja Katri Mäkinen kuhertelivat Helsingin yössä
Katri kertoo, kuinka matkasi Akin mukana jopa tämän työmatkoille, jotta tanssiharjoituksissa pysyttiin kiinni läpi käynnissä olleen TTK-kauden.
- Joskus löysimme harjoituspaikaksi vain jonkun hotjooga-salin, jossa treenasimme niin kovaa, että liukastuimme lopuksi omaan hikeemme, Katri muistelee ja kuvailee aikaa ihanaksi seikkailuksi.
Aki osoitti Katria ja hänen elämäänsä kohtaan erityistä kiinnostusta. Katrille tuli kertomansa mukaan tunne, että Aki näki hänet kokonaisena.
Kun tanssiminen ohjelman puitteissa loppui, kaksikko piti yhteyttä toisiinsa päivittäin.

Katri kertoo, kuinka hän oli eräänä päivänä lähdössä isoisänsä luokse Viroon. Aki heitti hänet satamaan.
- Heitin satamassa vitsillä, että lähde mukaan. Ja hän lähti! Katri kertaa.
Varsinainen rakkaus roihahti kuitenkin vasta vuoden 2022 lopulla. Jo tuolloin Katri ja Aki olivat tavanneet toistensa läheisiä ja perhettä.
Katri kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että ystävyyttä rakennettiin ensin puolitoista vuotta.

- Kun olin varma, että luottamus ja tunteet olivat olemassa, oli kiva lähteä rakentamaan jotain uutta ja yhteistä. Akista löysin molemmat puolet, joita tarvitsen; seikkailun ja turvan.