
Matti Vanhasen ja Heidi-rakkaan pystykorva aiheutti kysymyksiä Levillä
Moni lähestyi ex-pääministeriä.
Matti Vanhanen bongattiin kumppaninsa Heidin kanssa Levillä viime viikonloppuna.
– Matti odotti K-Marketin edessä tyttöystäväänsä pienen pystykorvansa kanssa. Moni lähestyi häntä ja koiraa. Iloisella tuulella olleelta mieheltä kyseltiin, käykö koira jo metsällä, johon Matti vastasi, ettei vielä, pohjoisesta pulistaan.

Kuvat julki! Tässä on Matti Vanhasen uusi koti Nurmijärvellä – erikoinen ekopesä!
Matti teki pitkän uran politiikassa, joka päättyi keväällä, kun hän ei enää asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa.
Hän on Suomen kolmanneksi pitkäaikaisin pääministeri ja pisimpään pääministerinä toiminut keskustalainen. Pääministerin tehtävien lisäksi hän on toiminut muun muassa eduskunnan puhemiehenä ja valtiovarainministerinä.