Matti Silmu kommentoi Simo Silmun antamia potkuja Yölinnusta: Minulta ryöstettiin koko elämä!

Viime viikon Seiska kertoi Yölintu-veljesten Simo ja Matti Silmun rajusta välirikosta. Simo antoi veljelleen Matille alkuvuodesta potkut yhtyeestä, jonka veljekset olivat yhdessä perustaneet vuonna 1992. Seiskan sisäpiiritietojen mukaan syyt potkuihin olivat Simon rahanahneus, alkoholismi ja hänen suhteensa oululaiseen Yölintu-faniin Päiviin.
Seiska tavoitti molemmat veljekset, joista Matti vahvisti Seiskan saamien vinkkien pitävän paikkaansa. Simo puolestaan haistatteli toimittajalle ja löi luurin korvaan ennen kuin hän oli ehtinyt kysyä ensimmäistäkään kysymystä. Matti myös lyhyesti kommentoi sitä, miltä tuntui saada potkut omasta bändistään, joka viettää ensi vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.
– Totta kai se tuntui todella pahalta. Etenkin, kun tuollainen päätös tehdään alkoholistin tahdosta. Minulta ryöstettiin koko elämä. Olin rakentanut elämäni ihan täysin Yölinnun ympärille, Matti totesi.