Markus Räikkösen yllättävä valinta - tähän juomaan sijoittajakönsikäs tarttui

Markus Räikkönen
Mainos
Mainos päättyy

Pääministeri Sanna Marinin, 37, (sd.) aviomiehen Markus Räikkösen, 37, elämässä puhaltavat uudet tuulet.

Katso Seiskan tuoreet viihdeuutiset: 

Markus kertoi huhtikuun alussa jättävänsä työnsä Headline-yrityksessä. Pian ilmoituksen jälkeen paljastui, että sijoittajaherra on saanut osa-aikaisen työn ReOrbit-yrityksen neuvonantajana ja enkelisijoittajana.

Markuksen katse on suunnattu ylöspäin, sillä ReOrbit toimittaa ohjelmistopohjaisia satelliitteja.

Mainos
Mainos päättyy

Sijoittajakönsikäs Markus Räikkönen paljastaa yllättäviä tietoja uudesta työpaikastaan

Uusia tuulia on kuitenkin huhuttu olevan myös Markuksen rakkausrintamalla.

Erohuhujen keskellä esimerkiksi maaliskuisen pökkimisskandaalin myötä velloneet Sanna ja Markus kuitenkin yllättivät vastikään kaikki yhteisellä bileillallaan.

Sanna julkaisi vappuna Instagram-tarinoissaan kuvia pariskunnan yhteisestä illanvietosta, joka sisälsi romanttisen illallisen sekä baarijammailua.

Erohuhuissa vellovat Sanna Marin ja Markus Räikkönen bilettivät yhdessä

Nyt yhteiset illat saavat jälleen jäädä taakse.

Mainos
Mainos päättyy

Markus julkaisi Instagram-sivunsa tarinaosiossa eilen (1.5.) kuvia, jotka on otettu lentokoneessa. Merkkien mukaan Markus on ollut lennolla yksin, ja se on ollut pitkä.

Sijoittajakönsikäs on nimittäin julkaissut kaksi julkaisua, joiden välillä on 12 tuntia.

Ensimmäiseen kuvaan hän on ikuistanut paitsi näkymän koneen ikkunasta, myös saamaansa tarjoilua. Markus on valinnut juomaksi mustikkamehua, jota komeilee kuvassa täyden pahvimukin lisäksi kokonainen tölkki.

Markuksen valinta on klassinen. Finnairin lennoilla tarjottava mustikkamehu on noussut lentoyhtiön jo liki legendaariseksi tavaramerkiksi, ja sitä saa ostettua nykyään myös ruokakaupoista.

Sanna Marinin Markus-rakas on kova automies – tallaisella menopelillä pääministerin puoliso kurvailee

Jälkimmäinen Markuksen lisäämä otos on kirjaimellisesti hohdokas omakuva, jossa hän poseeraa käsi niskansa takana taivaallisen valon paistaessa lentokoneen ikkunasta hänen takaansa.

Hän on liittänyt julkaisun yhteyteen kuvakaappauksen Chris Millerin kirjoittamasta mikrosiruista kertovasta Chip War -kirjasta, jonka hän on ilmeisesti kuunnellut äänikirjana.

Mainos
Mainos päättyy

- Pitkä lento. Sain kirjan loppuun, hän kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Markus Räikkösen vuosi vaihtui Yhdysvalloissa: "Missä Sanna?"

Markuksen matkakohde on toistaiseksi jäänyt mysteeriksi, mutta pitkä lentoaika viittaisi toiseen mantereeseen. Markus on aiemmin viihtynyt paljon esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa hän on hoitanut erinäisiä bisneksiään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan