Markus Pöyhösen ja Ilona-rakkaan välillä erikoista huumoria: Ilona on valinnut jo musiikin Markuksen hautajaisiin!

Markus Pöyhönen
Mainos
Mainos päättyy

Fox-kanavan Tehtävä Lapissa -ohjelmassa mukana oleva ex-pikajuoksija Markus Pöyhönen, 38, on löytänyt rinnalleen 11 vuotta nuoremman laulajarakkaan Ilona Leszczynskin.

Kettuilu on yksi Markuksen ja Ilonan suhteen kantavia voimia, sillä he nauttivat toistensa provosoimisesta.

– Tykkäämme heittää vettä myllyyn. Provosoimme toisiamme, koska haluamme herättää toisissamme tunteita. Olemme molemmat aika jääräpäitä, sillä meistä kumpikin haluaa sanoa sen viimeisen sanan, Markus toteaa.

–  Välillä meille syntyy hirveitä riitoja, joiden jälkeen emme puhu toisillemme sanaakaan. Minua ärsyttää Markuksessa se, ettei hän koskaan anna periksi, Ilona naurahtaa. 

Pariskunnan omanlaisesta huumorintajusta kertoo hyvin se, että Ilona ilmoittaa jo päättäneensä, minkä kappaleen soittaa rakkaansa hautajaisissa.

– Kysyin Ilonalta taannoin, osallistuuko hän hautajaisiini, jos satun kuolemaan ennen häntä. Hän totesi siihen, että tulee vetämään sinne fanfaarit, Markus toteaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan