Markku Aro avautuu terveydestään: Lääketurvotus riesana
Toistaiseksi Markku ei voi tilanteelle mitään.
Golfpallo saa kyytiä Markku Aron, 73, esitellessä lyöntitaitojaan Tahkon viheriöllä Nilsiässä.
Rakastettu iskelmätähti on päässyt
palaamaan lempiharrastuksensa pariin vanhalla tarmolla. Toissa vuonna kunnon
romahduttanut lihasreuman puhkeaminen on nyt kontrollissa.
– Nyt jaksaa liikkua enemmän ja henkikin kulkee paremmin, Markku iloitsee.
Kake Randelin ja Markku Aro jakoivat menestyvän artistin salaisuuden: "Helppo allekirjoittaa"
Tänä kesänä golfkierroksia on kertynyt jo kolmisenkymmentä.
– Ei tauti vielä kokonaan selätetty ole, mutta pysyy lääkkeillä hallinnassa. Elämä sujuu ilman vaikeuksia, vaikka kyllähän olo on jäykempi ja erilaiset taivutukset tuntuvat jäsenissä. Toisaalta ikääkin on jo sen verran, ettei tässä enää ole tarvetta lähteä permannolle voimistelemaan.
Sairaus pysäytti Markku Aron: "Henkisesti kova paikka"
Lääketurvotus riesana
Lihasreumaa on hoidettu paitsi sytostaatteilla, myös kortisonilla. Se kerryttää nestettä elimistöön ja aiheuttaa turvotusta ja painonnousua.
– Se on ollut ikävää, ja haluaisin päästä siitä eroon. Olen saanut muutaman kilon karistettuakin, mutta kortisoni on sellainen, ettei se oikein helpolla luovuta kiloja eikä nestettä. Pitää vaan taistella!
Markku Aron sietämättömät kivut: En saanut vaatteita ylleni
Toistaiseksi Markku ei voi tilanteelle mitään. Lääkityksen tarpeellisuutta katsotaan uudelleen syksyllä, jolloin taudin puhkeamisesta tulee kuluneeksi kaksi vuotta.
– En voi kortisonia lopettakaan, ainakaan vielä. Muuten alkavat säryt ja kivut, enkä pääsisi taas mihinkään.
Lue lisää Markun terveystilanteesta tuoreimmasta Seiskasta!