Marja-Sisko Aalto, 70, on ollut transsukupuolisten tienraivaaja – ex-kirkkoherralta suorat sanat kohtelustaan

Lämmin ja aurinkoinen kesä on potkinut viimeisetkin sohvaperunat neljän seinän sisältä ulos nauttimaan suvesta. Eläkepäiviään Kuopiossa viettävä Marja-Sisko Aalto on päivänä jos toisenakin suunnannut käpsehtimään Puijon mäkisiin maisemiin.

Aalto ja hänen Birgitta-puolisonsa tunnustautuvat liikunnan ystäviksi.

– Kansallispuistoja olemme kierrelleet paljon. Joskus tulee käveltyä hyvinkin pitkiä matkoja, mutta yöksi kotiin -periaatteella. Tässä iässä yösijan laatua osaa arvostaa, Marja-Sisko Aalto kertoo.

Pariskunnan suosikkikohteisiin kansallispuistokartalla kuuluvat Etelä-Konneveden kansallispuisto Savon puolella ja Leivonmäki Keski-Suomen Joutsassa.

– Leivonmäen kansallispuisto sijaitsee lähellä äitini lapsuudenkotia, joka oli Toivakan Noromäessä, Aalto sanoo.

Julkisuus lähti laukalle

Eläkeläisen arki sujuu leppeästi verrattuna siihen, mikä oli päivien poljento puolitoista vuosikymmentä sitten. Harva on kokenut sellaista julkista myllytystä, johon hän joutui.

Marja-Sisko oli syksyllä 2008 paljastanut, että hän oli transsukupuolinen. Hän oli vuosikymmeniä tuntenut elävänsä väärässä sukupuolessa, alkoi käydä hormonihoidoissa ja odotti sukupuolen korjaavaa leikkausta.

Asiasta nousi häly, koska Marja-Sisko työskenteli Etelä-Karjalassa Imatran seurakunnan kirkkoherrana. Osalla seurakunnan työntekijöistä meni pullakahvi väärään kurkkuun.

Marja-Sisko sai tuta, millaista selän kääntäminen on kylmimmillään.

– Ilmassa oli ollut monenlaista huhua ja juorua. Ajattelin auttaa asiaa ja kertoa rehellisesti, kuka olen. Siinä tein mielestäni oikein, järkeilee jo kolmevuotiaana tyttöjen mekosta haaveillut Marja-Sisko.

Sitten julkisuus lähti laukalle.

– Kun uutinen transsukupuolisuudestani oli paikallislehdessä tullut julki, huomasin aamuseitsemältä antavani paikallisradiolle päivän kolmatta haastattelua.

Työtön kirkkoherra

Työnantajan reaktio paljastukseen oli tyly. Imatralla kirkkoherrana 22 vuotta palvelleesta Marja-Siskosta  tuli hetkessä persona non grata. Seurakunnan majatalossa ei ollut paikkaa hänelle.

– Ehdotin, jos minut siirrettäisiin toisiin työtehtäviin. Hiippakunnan hallinnosta ilmoitettiin, ettei sellainen ole meillä tapana.

Marja-Siskon virkavapaa kesti kevääseen 2009. Hän yritti paluuta kirkkoherran tehtävään, mutta vastarinta oli murtumatonta.

Niskassa painoi myös se, että Imatran seurakunnasta erottiin tuolloin ennätystahtiin. Marja-Sisko nosti kädet ylös alkuvuodesta 2010, erosi virastaan ja ryhtyi työttömäksi työnhakijaksi.

– Olin pettynyt. Päätin irtisanoutua, kun työpaikan ilmapiiri oli mikä oli. Ajattelin, että jos jokin ovi sulkeutuu, Isä Jumala järjestää jotain muuta.

Imatran toriparlamentin suhtautuminen tikunnokassa olleeseen kirkkoherraan oli sallivampi kuin seurakunnan.

– Palaute kadulla oli enimmäkseen myönteistä. Kaupan pihalla tultiin kannustamaan, että koeta jaksaa, olet hyvä tyyppi. Mutta ne, jotka olivat minua vastaan, olivat aktiivisia. Tapaus eli sillä tavalla tiedotusvälineissä koko ajan.

Jaksamaan auttoi se, että oma puoliso pysyi myrskyssä rinnalla.

Savossa suvaitsevampaa

Marja-Sisko tehtaili ex-kirkkoherrana kymmeniä työhakemuksia, mutta kirkollisiin tehtäviin ei kutsu käynyt, ei edes haastatteluun.

Vuoden 2010 loppupuolella tärppäsi. Kuopion hiippakunnasta näytettiin vihreää valoa. Kuopion tuomiokapitulissa oli auki notaarin virka.

– Notaarin työ oli lähinnä toimistotyötä, hiippakunnan henkilöstöasioiden järjestelyä ja hallinnon valmistelu- ja toimeenpanotehtäviä, Marja-Sisko kertoo ja tunnustaa toveittain kaivanneensa papin tuttuihin tehtäviin.

Kuopioon hän sopeutui mutkattomasti. Kotiutumista auttoi tunnetusti avarakatseisen Kuopion hiippakunnan piispan Wille Riekkisen vaikutus, mutta myös syvemmät uskonnolliset virtaukset.

– Savossahan on uskonnollisena suuntauksena vahvasti vaikuttanut körttiläisyys. Sen periaatteisiin kuuluu, ettei ihmistä tuomita niin helposti. Ajattelutapa on sama kuin Anita Hirvosella laulussa, että ans kattoo, mikä tuo toinen on.

Vuosien vieriessä haavat Imatralle päin ovat arpeutuneet.

– On selvää, ettei kirkkoherran virasta lähdetä sukupuolta korjaaviin hoitoihin että naps vaan. En ole vuosien takaisista ajoista katkera. Minulla on Imatran seurakuntaan hyvät välit.

Marja-Sisko on ollut trans-asiassa tienraivaaja, jollaiset saavat ymmärtämystä vasta ajan kanssa.

– Moni äkkiväärästi minuun suhtautuneista on kääntänyt kelkkansa ja tavatessamme kertonut ajattelevansa asioista nykyään toisin.

Tuottelias dekkaristi

Marja-Siskon viimeksi kulunutta vuosikymmentä on värittänyt vahvasti kirjoittaminen. Vaatimattomana hän tosin itse puhuu "kirjoittelemisesta".

Hän on tuottelias dekkarikirjailija. Syksyllä ilmestyy yhdeksäs kirja sarjasta, jossa pääosassa ovat kuopiolaispoliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen.

Marja-Siskon vuonna 2013 julkaistu esikoinen Murha tuomiokapitulissa sai kehuja Helsingin Sanomia myöten.

– Olen aina kirjoitellut paljon, kolumneja ja tietokirjojakin. Dekkareissa viehättää vaikean, ongelmallisen tilanteen ratkaiseminen luovalla tavalla.

Hän ei lämpene rikoskirjallisuudelle, jossa väkivallanteot ovat itseisarvo.

– Ongelman ratkaisussa pitää käyttää silmiä, järkeä ja keskustelutaitoa, entinen pappi tiivistää.

Olivat puheena sitten dekkarit tai ihmisten välinen ymmärrys toisiaan kohtaan, Marja-Siskon ääni pysyy desibelejä korottamatta rauhallisena.

– Jokaiselle olisi tärkeää viihtyä omissa nahoissaan, että olisi tyytyväinen mieli. Ei haikailisi sitä, mitä minulla ei ole. Ei väärällä tavalla rääkkäisi itseään.