Marja Hintikka laukoo suorat sanat – älä lähetä kotiin tällaista tekstaria pikkujouluista!

Juontaja Marja Hintikka varoittaa pikkujoulukauden vaaroista.
Juontaja Marja Hintikka muistuttaa lähenevien pikkujoulujen vaaratilanteista.
Marja Hintikka lähestyi marraskuun kunniaksi keskustelun avauksessaan monia koskettavia pikkujoulunviettoja. Ile Uusivuoren kanssa naimisissa oleva Marja näkee juhlissa sekä hyviä puolia että varoituksenkin aihetta.
– Se on keskiviikko a.k.a PIKKULAUANTAI! Ja marraskuu a.k.a PIKKUJOULUAIKA - se on nyt alkanut! Millaisia (rehellisiä) fiiliksiä sana pikkujoulut sussa herättää? hän aloittaa Instagramissa ja jatkaa omalla näkemyksellään:
– Parhaimmillaanhan ”pikkarit” tuovat iloa, valoa ja lämpöä pimeyden keskelle ja sen isomman juhlan odotukseen. Pikkujoulujuhla työpaikalla on palkinto vuoden uurastuksesta ja onnistuessaan isosti yhteishenkeä nostattava tapahtuma.
Sitten on se toinen puoli.
– MUTTA: on myös ihmisiä, joiden mielessä pikkujoulut herättävät ahdistusta - jopa pelkoa. Aihe on ollut tapetilla mun verkostoissa näin joulua kohti kuljettaessa, joten avaanpa keskustelun myös täällä.
Marja Hintikka ja Ile Uusivuori kuin vastarakastuneet: "Esikoinen otti kuvan"
Ikävä jälkipyykki
Marja kertoo kuulleensa lukuisia kertomuksia riidoista juhlien jälkeen.
– Valitettavan monessa perheessä on jouduttu setvimään pikkujoulujen ikävää jälkipyykkiä - oli kyse sitten eskaloituneista kollegojen välisistä riidoista tai pahemman luokan pettämisestä. Ja näitä tarinoita on YLLÄTTÄVÄN paljon.
Joihinkin työpaikan pikkujouluihin ovat myös työntekijät perheet tervetulleita.
– Erityisen ahdistavalta puolison lähtö työpaikan railakkaisiin pikkujouluihin voi tuntua vaikka silloin, kun itse on kotona pienten lasten kanssa. Toisen juhliminen voi aiheuttaa huolta - ja kateuttakin. Se on tosi inhimillistä. Joissain organisaatioissa pikkujouluihin liittyvät haasteet on ratkaistu niin, että paikalle kutsutaan myös puolisot ja perheet. Mitä ajattelette tästä? Toisilla työpaikoilla taas pikkujoulujuhlien halutaan olevan nimenomaan työyhteisön sisäinen, yhteishenkeä lujittava tilaisuus.
Marja Hintikka julkaisi erikoisen videon: "Uusivuori laittoi munan pystyyn"
Ei yöllisiä aikataulumuutoksia
Marja pohtii somessa myös ratkaisuja, millä harmilliset tilanteet voisi etukäteen välttää.
– Monella tuntuu olevan tänä syksynä edessä ekat live-pikkujoulut usean vuoden tauon jälkeen. Ainakin nämä kolme asiaa kannattaa muistaa, jos huomaa oman pikkujoulujuhliin lähdön herättävän huolta kotona:
– Kerro etukäteen TOTUUDELLISESTI pikkujoulujen teemasta, ohjelmasta ja paikallaolojoista. Osoita ymmärrystä kotiin jäävän huolia ja ennakkoluuloja kohtaan.
– Jos olet luvannut kotiutua tiettyyn aikaan juhlista, tee niin. Klo 01:30 buukattu hotellihuone ja ”tulen vasta aamulla” -tekstari kotiin. EI NÄIN!!!
– Älä käyttäydy pikkujouluissa niin, miten et kestäisi puolisosikaan käyttäytyvän.
Marja myöntää kyseessä olevan aika simppeleitä juttuja, mutta liian monelle kovin vaikea toteuttaa.
Marja Hintikka järkyttyi nuoruuskuvastaan - "Muinaisia viimevuosituhantisia"