Marja Hintikka lähti yksin Espanjaan – mukana yllättävät välineet

Marja Hintikka lähti yksin Espanjaan – mukana yllättävät välineet

Marja kertoo kohdanneensa ennakkoluuloja yksin matkaavana naisena.

Mainos
Mainos päättyy

Televisioruuduilta ja radioaalloilta tuttu suosikkijuontaja Marja Hintikka, 45, otti ja läksi itsekseen Espanjaan latailemaan akkujaan.

Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:

Hän julkaisi Instagram-sivullaan maanantaina (15.4.) upeita kuvia reissustaan. Otoksiin hän on ikuistanut esimerkiksi palmujen varjostamaa allasaluetta, paikallisia erikoisia kasveja sekä itseään nauttimassa hellivästä auringosta.

Marja ei ole kuitenkaan pelkästään lomaillut, vaan tehnyt samalla myös töitä.

Mainos
Mainos päättyy

– Oon nauttinut väreistä, auringosta, kukista ja ruoasta. Tehnyt sulassa sovussa töitä ja aarrekarttaa, hän kirjoittaa kuvatekstissä.

Marja kertoo ottaneensa "aarrekarttavehkeet" mukaan. Aarrekartalla hän tarkoittaa yleisemmin nimellä "unelmakartta" tunnettua konseptia. Unelmakarttaan henkilö kokoaa unelmiaan visuaaliseen muotoon. Duunitori neuvoo, että unelmakartan voi tehdä esimerkiksi lehtileikkeistä leikkaa-liimaa-periaatteella, täysin digitaalisesti tai vaikka maalaamalla. Tärkeintä on, että unelmakartan näkee tarpeeksi usein, sillä se muistuttaa tietoisesti ohjaamaan elämää unelmia kohden.

Marja kertookin ottaneensa mukaan aikakauslehtiä, palan kartonkia, sakset ja liimapuikon.

– Ja eikun kuvia lehdistä leikkaamaan ja unelmoimaan! hän hehkuttaa.

– Kyllä täällä akut latautuu, ajatus kirkastuu ja churrot maistuu!

Mainos
Mainos päättyy

Katsotaan ihmeissään

Instagram-tarinoihinsa kuvaamallaan videolla Marja pohdiskelee tulevaisuuttaan.

– Olisiko tämä sellainen eläkepäivien meininki? Istuskella palmun katveessa. En tiedä, katsotaan. Ihanaa on ollut, hän kertoo seuraajilleen hotellin parvekkeella kuvaamallaan videolla.

Samalla Marja toteaa, että on saanut paljon kysymyksiä yksin reissaamisesta.

– Monella siihen liittyy ehkä sellaista jonkinlaista jännitystä, miten olla yksin, kun menee vaikka illalla syömään. Tiedättekö, menet vain! hän kehottaa.

Marja kertoo kohdanneensa Espanjassa ennakkoluuloja yksin matkustavana naisena.

– Se on fakta, että kyllä yksin reissaavaa naista edelleen katsotaan vähän ihmeissään, mikä on tietenkin hassua, mutta lakkaa vaan välittämästä. 

Mainos
Mainos päättyy

Juontaja on nauttinut omissa oloissaan olemisesta.

– Aino vuorovaikutukseni on soitot kotiin ja nämä muutamat Insta-stoorit päivässä, ja tämä tekee kyllä hyvää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan