Marja Hintikka järkyttyi nuoruuskuvastaan - "Muinaisia viimevuosituhantisia"

Marja pöyristyi nuoruuskuvansa vanhanaikaisuudesta.
Pitkään yhtä pitäneet Marja Hintikka, 45, ja Ilkka "Ile" Uusivuori, 43, poseeraavat luonnollisesti usein yhteiskuvissa. Joskus pitkään jatkunut suhde voi säikäyttää, kun vanhat kuvat näyttävät vanhemmilta kuin ne ovatkaan.
Marja jakoi Instagram-tililleen kuvaparin hänestä ja Ilestä parin kymmenen vuoden takaa. Häntä kuitenkin ihmetytti se, kuinka kuvat voisivat yhtä lailla olla paljon vanhempiakin.
- Terveisiä 60-luvulta! Eiku... hän vitsailee saatesanoissa.
- Siis MITEN nää meidän varhaiset yhteiskuvat näyttää siltä, kuin oman äidin ja iskän vanhoja albumeita selailisi??? Marja kyselee seuraajiltaan hämmentyneenä.
Perään hän mainitsee, että kuvanottohetkestä on kyllä jo 20 vuotta, ja siinäkin ajassa on ehtinyt tapahtumaan paljon. Pariskunnalla on kaksi lasta, ja Marja mainitsee, ettei sellaista osannut odottaa, kun julkaisun kuvia otettiin.
Marja joutui kohtaamaan myös nykyajan lapsia hämmentävän tosiasian; moni maailman ihminen on elänyt kahdella vuosituhannella.
Marja Hintikka julkaisi lomaltaan bikinikuvan ja pohtii Suomen ankaruutta
- Lapseni kysyi jokin aika sitten ihan ihmeissään: ”Äiti, oletko sä siis syntynyt VIIME VUOSITUHANNELLA???”, hän kertoo, ja vahvistaa tiedon sitten myös seuraajilleen.
- Keitä muita muinaisia viimevuosituhantisia paikalla näin perjantaina? Huutakaa HEP!
Marjan pöyristynyt mutta hauska julkaisu sai monen muunkin pohtimaan ikäänsä ja kertomaan kokemuksiaan siitä, kun lapset ovat käsittäneet vanhempien syntymäajan.
Eräs Marjan seuraaja kertoo lapsensa kysyneen, oliko hän kenties elossa silloin, kun Jeesus nousi kuolleista. Toinen kertoo lapsensa kyselleen muun muassa, oliko äiti kenties mukana Titanicilla, ja onko hän lähettänyt postia kirjekyyhkyllä.
Marja Hintikka ja Ile Uusivuori kuin vastarakastuneet: "Esikoinen otti kuvan"