Marja Hintikka hämmästyi Yhdysvalloissa paikallisten vessatavoista - näin maissi liittyy asiaan

Marja sai kuulla erikoisen käyttötarkoituksen syödyille ja hiukan kuivahtaneille maissintähkille.
Yhdysvalloissa työmatkalla ollut juontaja Marja Hintikka, 44, on jakanut reissultaan hauskaa ja omaperäistä sisältöä someseuraajilleen.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Matkallaan hän pääsi testailemaan erilaisia periamerikkalaisia herkkuja, kuten vaahteransiirappi-pekonidonitseja ja nuorten suosimaa Prime-nesteytysjuomaa.
- Sanat eivät riitä kertomaan, mitä kaikkea kohtasimme Yhdysvaltain turneella, mutta onneksi on monta tuntia kuvaa tallessa, Marja hehkutti Instagramissa.
- Monta yllätystä, iloa ja ihmettä rikkaampina jatkamme elämäämme tämän erittäin vaativan mutta samalla ikimuistoisen työkeikan jälkeen.
Yhdysvalloissa matkaava Marja Hintikka ei ollut uskoa silmiään: "Hyvä luoja!"
Nyt, kun suositun Sukuni salat -sarjan jakson kuvaukset ovat ohi, on Marja jakanut hauskoja muistojaan matkan varrelta seuraajilleen. Yllättäen monet niistä liittyvät vessoihin.
Marjan mukaan vessassa käyminen onkin ollut Yhdysvalloissa liki legendaarista. Hän on jakanut videon, jossa hän ja työryhmän jäsen etsivät puuterointihuonetta kapealla käytävällä.
- Muistoja Amerikasta: meidän eeppiset vessareissut milloin missäkin... tässä ovessa luki "office" (suom. toimisto), Marja kirjoittaa videon yhteyteen.
Marja Hintikka sai käsiinsä nuorten himoitseman tuotteen: ”En ihan tajuu”
Lisäksi hän on päässyt hämmästelemään entisöityä huussia, jossa erityisesti käynnin jälkeen käytettävät puhdistusvälineet ovat saaneet juontajan kulmakarvat kohoamaan.
Kuvaamallaan videolla miespuolinen henkilö esittelee huussia, jonka lattialla on korillinen kaluttuja ja kuivahtaneita maissintähkiä.
- Aloitat punaisella, ja sitten käytät vaaleaa. Jos se pysyy puhtaana, tiedät olevasi valmis, mies selittää englanniksi eriväriset maissintähkät käsissään.
- Eli maissintähkän jämät toimivat vessapaperina..., Marja mutisee itsekseen.
Tiedossa ei ole testasiko Marja itse maissitekniikkaa.
Suloinen yhteiskuva! Parin lapsi ikuisti Marja Hintikan ja Ile Uusivuoren hellän hetken