Maria Kuusiluoma kohtasi ikävän yllätyksen: Elin pelkällä puurolla!

Maria Kuusiluoma, 53, suorastaan säteilee iloa ja itsevarmuutta. Näyttelijän toissakeväinen avioero ja irti päästäminen on loppusuoralla, ja elämänmuutos on tuonut mukanaan vain hyvää.
Maria on aina ollut tekeväinen ja hyvin itsenäinen. Luonteenpiirteet ovat korostuneet eron myötä.
– En vaihda itsenäisyyttäni enää mihinkään. Se ei ole ostettavissa, Maria toteaa vakavana.
Hän kertoo olevansa nyt 53-vuotiaana ehdottomasti paras versio itsestään.
– Nautin elämästäni niin täysillä kuin vain voi. Minulla on ihania ystävättäriä, ja saan vihdoinkin olla sellainen tyttökaveri, jolla on jotain annettavaa. Ennen elämäni oli pelkkiä lapsia ja kotia, eikä mihinkään riittänyt aikaa.
Maria Kuusiluoma eron jälkeen: Löysin itseni uudestaan

Nyt Marialla on ollut aikaa miettiä, mitä hän todella haluaa tehdä ja mihin käyttää aikansa.
Kiire hellittää hetkeksi heinäkuussa. Silloin Maria aikoo nollata mielensä ja rauhoittua.
– Luulen tarvitsevani viikon yksin. Lähden lomalle niin, etten viikkoon puhu kenellekään, hän suunnittelee.
– Korkeintaan niin, että tarjoilija tulee kysymään ”A glass of wine?” ja vastaan ”Yes, please.”

Näyttelijä Maria Kuusiluoma: Elän jatkuvassa univajeessa
Hektisen elämän vuoksi Maria tarvitsee lyhyempiäkin irtiottoja. Hän kutsuu niitä pakkomielteisiksi yksinolotarpeiksi, joiden iskiessä hän ajaa maalle.
Mökki on Porissa, Marian kotikaupungissa, jossa asuu paljon hänen ystäviään. Hän pitää landereissunsa kuitenkin tarkoin omana tietonaan.
– En ilmoita kenellekään, että tulen. En käy missään, mielellään en edes kaupassa. En tee mitään, enkä ainakaan soita kenellekään!
Tällainen mies vie Maria Kuusiluoman jalat alta: Ammattini voi olla kynnyskysymys
Viime kerralla pakkomielteisen yksinolotarpeen yllätettyä Maria ajoikin suoraan mökille käymättä kaupassa. Perillä odotti ikävä yllätys.
– Siellä ei ollutkaan ruokaa, pelkästään kaurapuuroa. Join kahvia ja söin kaurapuuroa kaksi päivää, eikä se ollut mikään ongelma, hän toteaa.
– Mieluummin jäin sinne, kuin olisin käyttänyt aikaa kaupassakäyntiin. Tarvitsin vain sen tyhjän tilan.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.