Mari lankesi Temptation Island Suomen punapäähän - karu tunnustus iltanuotiolla: "Meikäläisen kaks sormee pääs ekaa kertaa vauhtiin"

temptation island suomi
Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomen suhdekoukerot sen kuin mutkistuvat. Torstai-illan jaksossa nähdään suuria tunteita, kun Väpä joutuu katsomaan tyttöystävänsä toimintaa edellisillan bileissä. 

Mari on alusta asti viihtynyt Joonan kanssa ja jo viime viikon jaksoissa suhde kehittyi fyysiselle asteelle. Kaksikko suukotteli toisiaan hellästi ja Mari myönsi jopa ihastuneensa. 

mari

Temptation Island Suomi - Mari tekee rohkean ylilyönnin, sinkku-Joona ennen koskettamista: ”Ootsä varma?”

Tällä viikolla Mari ja Joona ajautuvat samaan sänkyyn ja lakanoiden alla meno muuttuu erittäin kiihkeäksi. 

Mainos
Mainos päättyy
Joona

- Ou mai gaad… Ihan vitun paha, Mari huokailee miehensä iltanuotiovideolla. 

Eikä tässä vielä kaikki. 

Heiluvan peiton katselemisen lisäksi Väpä joutuu kuuntelemaan, kun Joona kuvailee edellisen yön yksityiskohtia. 

tisuomi

- Ehkä suurin ylilyönti, mitä eilen tapahtui oli se, että meikäläisen kaks sormee pääs ekaa kertaa vauhtiin. 

Näkemästään huolimatta Väpä on sitä mieltä, että kaikki on vielä selvitettävissä puhumalla. 

Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mari lankesi Temptation Island Suomen punapäähän - karu tunnustus iltanuotiolla: "Meikäläisen kaks sormee pääs ekaa kertaa vauhtiin"