Maaret Kallio avoimena uudesta aluevaltauksestaan: "Hyppään täysin tyhjän päälle"

Maaret Kallio
Mainos
Mainos päättyy

Psykoterapeutti Maaret Kallio myöntää, että osallistuminen TTK:hon jännitti.

– Hyppään täysin tyhjän päälle, en osaa tanssia. Vanhojen tansseista ja häävalssistakin on jo aikaa.

– Hienointa tässä on se, että pääsee oppimaan uutta. On mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea kehosta ja mielestä löytyy. Pari viime vuotta on ollut kovaa aikaa maailmassa. Tähän hetkeen tarvitaan iloa, leikkiä ja tanssia.

Maaretin veli on tv:stä tuttu professori Jarno Limnéll. Sitä Maaret ei vielä osaa sanoa, nähdäänkö myös Jarno yleisössä kannustamassa.

Mainos
Mainos päättyy

Tanssitreeneihin osallistuu mitä luultavammin Maaretin Nekku-koira, joka toimii myös terapiakoirana.

Mikä ihana karvatassu! Maaret Kallion päivitys herättää tunteita: "Ihan tuli kyynel silmään"

Asiaohjelmista tuttu Jaakko Loikkanen on pitänyt vuosien saatossa huolta kehostaan erilaisten liikuntalajien avulla.

Jaakko Loikkanen

Urheilullisuudestaan huolimatta mies jännittää, miten keho lopulta taipuu tanssin pyörteisiin yhdessä Ansku Bergströmin kanssa. 

– Olen aika syntymäjäykkä. En ole kauhean notkea tai taipuisa. Olen yrittänyt pitää kunnostani huolta. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä, Jaakko naurahtaa.

Elina Gustafsson ja Ansku Bergström kohtasivat lemmenlomallaan järkyttävää homofobiaa: "Ei katsonut edes päin!"

Mainos
Mainos päättyy
Vappu ja Ernest

Vappu Pimiä on nauttinut kesästä mökkeilyn merkeissä.

– Olen maannut viimeiset kuusi viikkoa mökillä, mutta touhunnut myös perunapellossa. Lisäksi lomailin mysteerimieheni kanssa Porvoossa ja Kurussa, joka on todella ihana paikka, Vappu kehuu.  

– Kauden aloitus TTK:ssa jännittää enemmän kuin pitkään aikaan, Mikko Leppilammen saappaisiin astuva Vappu myöntää.

– Mutta jos ei yhtään jännittäisi, sitten nämä hommat kannattaisikin lopettaa.

Vapun seuraajana aloittaa viime kauden voittaja, Ernest Lawson.

– Rakastan murteita, joten Oulun murretta saattaa lipsahtaa ilmoille, Oulussa syntynyt Erkku varoittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Vappu Pimiä ärähtää seuraajilleen: "Tekopyhyyden huipentuma!"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan