Maalaistyttö Saija Tuupanen on rakastunut Sami Hedbergin lisäksi Helsinkiin – ”Kaupunki on avautunut uudella tavalla!”

Pohjois-Karjalasta, nykyään Joensuuhun kuuluvasta pienestä Tuupovaaran pitäjästä lähtöisin oleva vuoden 2003 tangokuningatar Saija Tuupanen, 38, ja stand up -koomikko Sami Hedberg, 39, ovat kulkeneet yhdessä puolisentoista vuotta.
Saija ja Sami asuvat hulppeassa kaksiossa Helsingin Ullanlinnassa. Yhteiselo pääkaupungin sykkeessä on jotain, mitä maalaistyttö ei olisi osannut arvata vielä jokunen vuosi sitten.
– Ajattelin aina Helsingin olevan paikka, jonne en koskaan osaisi muuttaa. Nyt kaupunki on kuitenkin avautunut aivan uudella tavalla. Sieltä löytyy upeita paikkoja ja olen rakastunut – myös Helsinkiin!
– Siitä huolimatta tänne Pohjois-Karjalaan pitää päästä säännöllisin väliajoin. Ei maalaisuus minusta mihinkään lähde, se pysyy aina tiukasti sydämessäni. Kun pääsee tänne, missä käki kukkuu eikä autoja kuulu, niin kyllähän täällä sielu lepää.
