Maajussi-Patrik pyörittelee isoa ökytraktoria ahtaissa kaupunkioloissa: Pidän Lahden puhtaana

Patrik Nummela, 21, oli viime kaudella mukana Maajussille morsian -sarjassa, mutta ei tuolloin löytänyt morsianta. Nyt orimattilalaisen sydän on kuitenkin varattu.
Seurustelua on kestänyt jo kuukausia. Patrik haluaa vielä suojella tyttöystäväänsä julkisuudelta, eikä suostu kertomaan edes rakkaansa etunimeä.
Sen verran Patrik suostuu paljastamaan, että rakas asuu Turussa ja on hevostyttö.
Hevostyttöön rakastunut Maajussi-Patrik ehdottomana: ”Meille ei tule elikoita”
Vielä Patrik ei ole tavannut kultansa heppaa, vaikka tietää jo nelijalkaisen nimenkin.
– Hänellä on estehevonen, jolla hän myös kilpailee. Olenkin sanonut, että tule sinä tänne, ja jätä heppa sinne.

Maajussi-Patrikin lemmentilitys: Rakastuin hevostyttöön
Tosiasiassa Patrik ei vielä ole tutustunut sydänkäpynsä heppaan työkiireidensä vuoksi. Hänen työnsä on kausiluonteista, ja talvi ollaan kiinni lumenaurauksessa.
– Olen muun muassa Destian alihankkija. Minulla on Lahden pohjoisosassa oma ruutu, jonka pidän puhtaana. Lisäksi teen lumihommia Orimattilassa.
Hevostyttöön rakastunut Maajussi-Patrik ehdottomana: ”Meille ei tule elikoita”
Patrik pyörittelee tottuneesti isoa traktoria myös ahtaissa kaupunkioloissa.
– Helppoahan tällä traktorilla on ajella, Patrik vakuuttaa ja esittelee automaattivaihteisen traktorin hienouksia.
Isossa menopelissä on jopa tietokone, jonka avulla kuski saa Zetorin tottelemaan hipaisemalla.
– Tämä on isäni traktori, tällainen menopeli maksaa lähes 200 000 euroa, Patrik kertoo.