fbq
202307022 SASTAMALA. Tyrvään kirkko. Niina Wunschin ja Kalle Hanhijärven häät. KUVA: ATTE KAJOVA
202307022 SASTAMALA. Tyrvään kirkko. Niina Wunschin ja Kalle Hanhijärven häät. KUVA: ATTE KAJOVA

Maajussi-Kallen ja Niinan arki käynnistyi aviossa – kertovat Seiskalle, miten käy häämatkalle

Kalle kertoo Seiskalle, että elämä aviossa ei juurikaan poikkea aiemmasta.

Maajussille Morsian -ohjelmasta tutut Kalle Linkki ja Niina Wunch Linkki sanoivat toisilleen 'tahdon' heinäkuun lopussa. Avioparina arkeen palanneilla rakastavaisilla on kädet täynnä Kallen sukutilan töiden kanssa, mutta rakkaudelle riittää tilaa.

Epävirallisen, kylpylässä vietetyn minihäämatkan jälkeen tuoreen avioparin arki ei ole juurikaan muuttunut kihla-ajoista. Hän kuitenkin myöntää, että yhteinen elämä on edelleen ihanaa ja onnellista.

– Ihan mukavasti on lähtenyt rullaamaan, aika samalla tavalla kuin ennenkin. Nyt vain aviossa, Kalle kertoo Seiskalle uudesta luvusta elämässään.

Kalle kertoo, että suhteessa parasta on samanhenkisyys. Niina lähtikin jo suhteen alkutekijöissä reippaasti tilan töihin mukaan, joten yhteistä tekemistä riittää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Varsinaista häämatkaa suunnitellaan syksylle, kunhan tilan tuomat kiireet helpottavat.

– Eletään meidän arkea, ja koitetaan järkätä häämatka, kunhan kiireet hellittävät, Kalle pohtii.

Kohdetta häämatkalle ei ole vielä valittu.

Maajussi-Kalle ja Niina-vaimo taianomaisissa hääkuvissa

Tällaisella menopelillä vihitty pari siirtyi kirkolta hääjuhliinsa heinäkuussa.
Tällaisella menopelillä vihitty pari siirtyi kirkolta hääjuhliinsa heinäkuussa.

Niina on päivitellyt Instagramiinsa aktiivisesti tilan touhuja. Viimeisimpänä hän esittelee tarinoissaan hurjaa omenamäärää, joka kovien tuulien myötä putosi puusta. Pari on myös ahkeroinut maatilansa juhlatiloja siistiin kuntoon.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Idyllisellä tilalla on juhlatila ja majoituspalveluita.

Maajussi-Kallen morsian Niina lähti hakemaan parisuhdetta, mutta saikin pari suhdetta - tästä on kyse