Luokkakokous 3 sai vihdoin ensi-iltansa! Renny ja Johanna saapuivat punaiselle matolle täysin rakastuneina - kiihkeä suudelma!

Luokkakokous – Sinkkuristeily sai kutsuvierasensi-iltansa perjantaina (23.7.) Imatralla. Elokuvan tuottaja Markus Selin arvosteli aiemmin tässä kuussa aluehallintoviraston päätöksiä koronarajoituksista. Rajoitusten vuoksi tuottaja päätti viedä elokuvansa ensi-iltajuhlat pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Harlinien rakkauspommi: Ökykihlajaiset Kulosaaressa – Katso kuvat!
Elokuvan tekijät saapuivat seurueineen elokuvateatteri Bio Vuoksen punaiselle matolle bussikuljetuksella. Aplodien saattelemana linja-autosta asteli ensimmäisten joukossa itse elokuvan ohjaaja Renny Harlin puolisonsa Johanna Harlinin kanssa. Pariskunta suorastaan hehkui laskeutuessaan autosta ensi-iltahumuun.



Pari juhli kihlajaisiaan näyttävästi ja myöhään torstaina, mutta siitä huolimatta molemmat näyttivät raikkailta ja hyvin levänneiltä perjantaina. Rakastavaiset olivat selvästi onnensa kukkuloilla, sillä he innostuivat jopa suuteloimaan yleisön edessä.

Renny oli pukeutunut tummaan smokkiin ja kaulaansa hän oli sujauttanut pukuun sopivan mustan rusetin. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli miehen kaulassa roikkuva näyttävä ristiriipus.
Ohjaaja Renny Harlin työskentelystä Johanna-rakkaansa kanssa: Samanlaista kuin ihmissuhteemme
Johanna puolestaan häikäisi yleisön olkaimettomalla mekollaan, joka myötäili timmin bikini fitness-kilpailijan vartaloa kauniisti. Erityisen korkea halkio paljastikin Johannan solakan säären rohkeasti.