Love Islandista tuttu Niina ja TIS-Tino: suhde!

Love Islandista tuttu Niina ja TIS-Tino: suhde!

Kaksikko paljastaa seurustelleensa jo puolen vuoden ajan.

Mainos
Mainos päättyy

Love Island Suomen kolmoskaudelta tuttu Niina Uusi-Autti ja Temppareista tuttu Tino Rantanen seurustelevat.

Niina kertoo iloisesta parisuhdeuutisesta Instagram-tilillään. Hän vastaili eilen seuraajiensa lähettämiin kysymyksiin, ja yksi niistä oli, kauanko hän ja Tino ovat olleet yhdessä. 

Love Island -kaunotar kertoo, ettei ole piilotellut romanssia, muttei myöskään ole tehnyt siitä suurta numeroa.

– Tästä tuli niin paljon kysymyksiä ja ymmärrän sen hyvin ja nyt vastailen myös niihin! Ollaan seurusteltu jo puoli vuotta, hän paljastaa ihanan yhteiskuvan kera.

Mainos
Mainos päättyy

Love Island -tähti joutui sairaalahoitoon – luuli vilustuneensa

Kuvassa Niina ja Tino istuvat sylikkäin hotellihuoneen sängyllä. Niina kertoo tarinassa olevassa tekstissään, ettei ole halunnut tuoda seurusteluasiaa ilmi somessa, koska ei vain ole halunnut tehdä niin.

Kuitenkin hän tietää, että kun toisen ihmisen kanssa viettää paljon aikaa, on sitä vaikeaa olla tuomatta esille somessa.

– Tarkoitus ei ole ollut salailla asiaa, vaan ehkä tietyllä tapaa vaalia sitä mitä toisen kanssa on. Some on raaka ja brutaali, enkä näe siinä mitään hyvää mitä tulee parisuhteisiin, Niina harmittelee.

Love Island Suomi -suosikit Niina ja Muhamed: Ero!

Mainos
Mainos päättyy

Näin he tapasivat

Toisessa tarinassaan Niina kertoo, mistä pitää eniten nykyisessä poikaystävässään. Hän rakastaa nauramista ja toisen huumorintajua. Kaksikolla on hänen mukaansa hauskaa yhdessä. 

He tutustuivat toisiinsa alun perin somen kautta Niinan aloitteesta.

Niina tuli tutuksi Love islandin kolmannelta kaudelta, jossa pääsi finaaliin saakka ja sijoittui kolmanneksi parinsa Muhamedin kanssa.

Pariskunnan suhdekuviot kuitenkin mutkistuivat. Myöhemmin samana syksynä pari erosi. Niina kertoo tarinassaan, että hän ja Muhamed ovat edelleen väleissä, mutteivat ole olleet tekemisissä pitkään aikaan.

Tv-ohjelman lisäksi Niina on osallistunut aikoinaan Miss Helsinki -kilpailuun.

Vau! Love Island -kaunottaret Krete ja Niina juhlivat yhdessä – Kretellä iloisia suhdeuutisia

Mainos
Mainos päättyy

Tino puolestaan on tuttu kasvo televisiossa. Hänet on nähty paitsi Temptation Island Suomessa, myös Ex On The Beach -sarjassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan