Lotta Näkyvä avautui Tanssii tähtien kanssa -kokemuksestaan – muut laihtuivat, mutta hän lihoi: ”Sain paniikkikohtauksen ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen!”

lotta näkyvä
Mainos
Mainos päättyy

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa mukana ollut ex-missi Lotta Näkyvä keskustelee Miss Helsinki -vetäjä Rosanna Kuljun tuoreimmassa podcast-jaksossa paniikkihäiriöstään, joka nosti päätään pian tanssikisasta putoamisen jälkeen. 

- Olimme lomailemassa aviomieheni Kristianin ja hänen joukkuekaverinsa kanssa Dubaissa. Kisasta putoamisen jälkeen ehdin olla reilun viikon suht terveenä, ja sitten iski järkyttävä flunssa. Siihen kohtaan tuntui purkautuvan kaikki stressi ja jännitys mikä kisaan liittyi. Aika pitkään olin mennyt pysähtymättä, ja turruttanut tunteitani, ei ollut ollut aikaa tuntea, Lotta kertoo.

lotta

Ex-missi Lotta Näkyvä: Uupumus vaikutti puhekykyyni – löysin avun Raamatusta!

Tanssii tähtien kanssa -kilpailu vaatii kisailijoiltaan paljon. Tanssitreenejä on useamman kerran viikossa, ja sen lisäksi on sunnuntain suora lähetys, jonka päätteeksi lähes poikkeuksetta yksi pari lähetetään kotiin. 

Mainos
Mainos päättyy

- Stressi vaikuttaa aina hormonitoimintaan. Tanssii tähtien kanssa -aikana painoni nousi aika reippaasti. Toiset menevät sinne tiputtamaan painoa, mutta meikäläinen meni sinne ottamaan vähän massaa. Ylipäätään vielä sekin, että kipeänä et pääse edes liikkumaan. Tuli sellainen olo, että minulla on todella paha olla itsessäni. Ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen sain paniikkikohtauksen, ja tuli sellainen olo, että haluan pois täältä − että sekoan kohta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan