Lopettanut Salkkari-kaunotar löysi heti uusia töitä!

Lopettanut Salkkari-kaunotar löysi heti uusia töitä!
Lopettanut Salkkari-kaunotar löysi heti uusia töitä!
Mainos
Mainos päättyy

Salatut elämät -sarjasta tuttu Mia Ehrnrooth poistui miljoonasarjasta tammikuun alussa. Hän lopetti sarjan kuvauksissa jo viime kesänä, mutta ei saanut kertoa uudesta elämäntilanteesta ennen kuin hänen esittämänsä Cindy jätti sarjan.

- Saihan sitä olla aika kieli keskellä suuta, kun toimittajat tai läheiset kyselivät kuulumisia. Aikaansa kutakin ja nyt on aika koikeilla jotain muuta, Mia kertoo Seiskalle.

Dancing on Ice -ohjelman myötä luistelemisesta innostunut Mia ei jäänyt tyhjän päälle, sillä hän on mukana myöhemmin tänä keväänä lanseerattavassa Dudes on Skates -projektissa, jossa nimensä mukaisesti miehet ottavat jään haltuun ennennäkemättömällä tavalla.

- Olen ollut mukana käsikirjottamassa ja ohjaamssa kampanjan traileria, Mia kertoo.

Käsikirjoittamisen ja ohjaamisen lisäksi Mia haaveilee saavansa vielä vuonna 2014 roolin pitkästä elokuvasta.

Mainos
Mainos päättyy

- Haluan tehdä näyttelijänä töitä monipuolisesti. Minulle on sama, tarjotaanko rooli Suomesta tai ulkomailta, Mia kertoi Seiskalle.

KATSO MYÖS:

Salkkari-kaunotar paljastaa: Ulkoistin pyykinpesun kavereilleni!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan