Lola Odusogan avautuu vammastaan – ’’Kuntoutuspäivä 78’’

Kaunotar kertoo loukkaantuneen jalkansa voinnista.
Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga on kärsinyt ongelmista poloisen jalkansa kanssa jo pidemmän aikaa. Jalan kuntoutus on vaatinut kaunottarelta jo lähes kolme kuukautta.
Lola loukkasi jalkansa urheilun yhteydessä huhtikuun alussa. Lääkäri totesi Lolan eturistisiteen olevan poikki, sekä sisemmän kierukan revenneen.
Lola Odusogalta paljonpuhuva päivitys: ’’Liikutuksesta epäuskoon’’
Jalkaongelmat eivät ole pysäyttäneet Lolan tekemisenhalua; kaunotar viihtyi juuri kolmisen viikkoa Espanjassa Temptation Island Suomen 12. kauden kuvauksissa.
Jalan hoitoon on kuitenkin tarvittu massiivista kuntoutusta. Instagram-julkaisunsa mukaan Lola on viettänyt useita haastavia päiviä kuntosalilla.
- On ollut kyllä varsinainen viikko ja vkonloppu, käänteiden määrä on valtava. Mutta tänäänkin päivä alkoi salilta, kuntoutuspäivä 78, going strong!
Lola Odusoga teki yllättävän huomion rahankäytöstään
Kuvassa Lola poseeraa turkulaisen Leaf Arena -kuntosalin peilin edessä istualtaan. Kaunotar uskoo jalan paranevan vielä takaisin entiseen uskoonsa, ajasta riippumatta.
- Kyllä tästä vielä ehta koipi saadaan, vaikka aika-arviota ja tarkkaa päivää ei taida osata arvioida kukaan.
Lola Odusoga sensuellina lomalla - julkaisi upeita bikinikuvia
Lola on tehnyt missiuransa jälkeen töitä muun muassa mallina ja juontajana, sekä kirjoittanut kirjan nimeltä Lolan suuri salaisuus.