Liukastumishaverissa halvaantunut tangotähti Jari Grek kuntoutuu laulamalla – yhteiskeikkoja Kyösti Mäkimattilan kanssa: ”Kyöstin tuki on voimaannuttavaa!”
Vuoden 2010 Seniori tangokuningas -kisan voittanut Jari Grek, 56, kaatui jäisellä parkkipaikalla pää edellä päin autoa ja mursi kaularankansa kotikaupungissaan Tampereella tammikuussa 2016.
Jari neliraajahalvaantui osittain.
– Musiikki on ollut energiakaivo minulle, sieltä olen ammentanut tsempin, jotta täältä noustaan. Ja sen, että olen pystynyt tekemään keikkaakin jo, Jari sanoo.
Tangotähti on saanut tukea ex-tangokuningas Kyöti Mäkimattilalta. Jari pääsi lämmittelemään Kyöstiä kolmelle kesäkeikalle. Kyösti Mäkimattila piti Jarin auttamista itsestäänselvyytenä.
– Kannattaa tehdä asioita sydämellä. Minua on välillä kritisoitu, etten olisi aito. Se on hassu syytös. Eiköhän jokaisella ihmisellä ole työroolinsa. Arkinen Kyösti on sangen epäkiinnostava persoona, tangokuningas hymähtää.
– Mutta työrooli ei liity teennäisyyteen. Minä valitsen ja esitän kappaleeni sielulla ja sydämellä, ja niin haluan myös käyttäytyä kanssaihmisiäni kohtaan.
Jari sanoo, että Kyösti on tärkeä tukija.
– Hän on ollut edesauttamassa kuntoutumistani. Kyöstin kaltaisen tähden tuki on voimaannuttavaa.