Linna: Tiina pääsee vapauteen: "Haluan olla edes yhdelle lapselle oikea äiti"

Linna-Tiina
Mainos
Mainos päättyy

Ylen Linna-sarjan seitsemännessä, 24.3. TV1:lla esitettävässä jaksossa Hämeenlinnan naisvankilasta kotiin pääsee 34-vuotias Tiina.

Hän on kertonut aiemmin, että hänen tuomionsa on ollut noin puolen vuoden mittainen.

Vankeutensa aikana Tiina kertoo pysyneensä täysin päihteettömänä. Lauantaina koittava vapaus on kuitenkin aiheuttanut hänessä ahdistuskohtauksia kuluneen viikon aikana. 

– Siitä on niin vähän aikaa, että olen ollut freesi, ja tietenkin se, ettei vaan ajaudu takaisin mihinkään paskaan, Tiina pohtii jaksossa. 

Mainos
Mainos päättyy

Ylen Linna-sarja: Janen matkalaukusta löytyi 1,5 miljoonan euron edestä erittäin vaarallista huumetta: Sepitti huikean tarinan - oikeus ei uskonut

Tiina oli mennyt vankilaan tullessa juuri naimisiin. Tuomionsa aikana hän oli päättänyt kuitenkin erota. Tiina pelkää, ettei ajaudu taas parisuhteeseen. 

– Etten kesäkuussa oo silleen, että: ”Mulla on uus tosi hyvä mies”. Sitten olen puolen vuoden päästä naimisissa. Ei herranjumala mun kanssa, Tiina kauhistelee. 

Ylen Linna-sarjan Mirella Flink huijasi vanhuksilta lähes 200 000 euroa – ryösti myös 17-vuotiaan nuorukaisen

–Taas olen sitten täällä (vankilassa) selvinpäin, että ei, mitä mä tein, hän jatkaa.

Tiinalle vankilareissu ei ole ensimmäinen. Nyt hän aikoo juhlistaa vapaaksi pääsyä eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. 

– Muistan, kun ensimmäisen kerran vapauduin, niin piti totta kai juhlia. Nyt kun kysytään, miten juhlin, sanon, että käyn saunassa. 

Mainos
Mainos päättyy

Tiina on oppinut jokaiselta vankilareissulta jotain. Hän pohtii elämäänsä matkalla juna-asemalle. 

– En halua viisikymppisenä enää pyöriä täällä, vaikka siihen onkin aikaa. 

Lapsiensa kautta Tiina näkee elämänsä kulun. Hänellä on kaksi lasta ja lisäksi yksi, joka menehtyi vuonna 2010 sydänlihastulehdukseen. 

Ylen Linna-sarjan Mirella Flink, 26, puukotti poikaystäväänsä rintaan – tuore tuomio taponyrityksestä

– Osaan nähdä, kuinka paljon olen heittänyt mun elämästä hukkaan. Kun katson mun vanhinta lasta, joka täyttää 16. Montako vuotta oon ollut tiiviisti hänen elämässään mukana? Se on konkreettinen asia, jossa näkee, että elämä on juossut silmissä. 

Tiina toivoo voivansa olla oikea äiti edes yhdelle lapselleen. 

– Tämä nuorin on kumminkin niin pieni vielä. Siinä elämässä pääsee vielä olemaan läsnä, joten haluan olla. Olla edes yhdelle lapselle oikea äiti. 

Mainos
Mainos päättyy

Tulipalossa kuolivat isoäiti ja kehitysvammainen setä - näistä syistä Linna-sarjan Lilja istuu vankilassa

Tiina odottelee junaa keväisessä auringossa. Hän on onnensa kukkuloilla vapaudesta. Ensin hän menee ystävänsä luo Tampereelle, sitten hän lähtee pohjoiseen äitinsä ja kavereidensa luokse. Hän aikoo alkaa etsimään myös asuntoa.

– Nyt mä oon vapaa. Vapaa ihan kaikilla tavoilla, Tiina hihkaisee onnellisena kuvaamalleen videolle. 

Linna TV1:llä torstaisin kello 20. Koko kausi katsottavissa Yle Areenassa. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan