Liikenteessä törttöilyt Mika Salon katuvainen Max-poika vuodatti poliisille: Ei ole ketään, joka pystyisi minua kuljettamaan

Max ja Mika Salo
Mainos
Mainos päättyy

Entisen Formula 1 -tähden Mika Salon poika Max, 19, on tuomittu törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Itsekin formulauraa rakentava Max kaahasi tuomion mukaan Länsiväylällä Helsingin Lauttasaaressa viime tammikuussa.

Esitutkintamateriaalin mukaan hän oli kiihdyttänyt Mitsubishi Lancer Evolution -urheiluautonsa 80 nopeusrajoitusalueella hurjaan 153 kilometrin tuntinopeuteen. Hän siis ajoi 73 km/h ylinopeutta.

Tekonsa aikana Max ohitti muita autoilijoita oikealta. Perään lähtenyt poliisipartio sai Maxin pysäytettyä vasta Porkkalankadulla.

Max oli nuorempana kiinnostunut vain tietokoneista, mutta on viime vuosina halunnut kilpa-ajajaksi.
Max oli nuorempana kiinnostunut vain tietokoneista, mutta on viime vuosina halunnut kilpa-ajajaksi.
Mainos
Mainos päättyy

F1-tähden poika kaahasi rajut sakot! Max Salo tuomittiin liikennetörttöilystä

Max ei kiistänyt tekoaan poliisille vaan esiintyi kuulusteluissa katuvaisena.

– Virheitä tuli tehtyä, eikä minulla ole oikein muuta sanottavaa tähän asiaan. Olen todella pahoillani tästä teosta. En miettinyt loppuun sitä, kun lähdin kiihdyttämään.

– Tarvitsen ajokorttia työmatkoihin, koulumatkoihin ja kaikkeen liikkumiseen, kun kaikki on niin kaukana. Menen Japanin F4-kisoihin yksin, eikä minulla ole siellä ketään, joka pystyisi minua kuljettamaan, Max vuodatti poliisille.

Formulalupaus tuomittiin teosta 70 päiväsakkoon, josta kertyi hänen tuloillaan maksettavaa vain 420 euroa.

Maxin isä on maineikas formulakuski Mika Salo.
Maxin isä on maineikas formulakuski Mika Salo.

Seiska ei tavoittanut Maxia kommentoimaan kaahailua.

Mainos
Mainos päättyy

Harvinainen yhteiskuva! Tässä on Mika Salon 16-vuotias tytär: Olen ylpeä sinusta!

Max seuraa tällä hetkellä isänsä jalanjälkiä Aasiassa. Hän kilpailee Japanissa Formula 4 -sarjassa Buzz Racing -tallin riveissä. Tämän lisäksi Max on myös kilpaillut Japanissa paikallisessa Porsche-sarjassa.

Mika on kertonut auttavansa poikaansa formulauran rakentamisessa.

– Hänellä ei ole karting-taustaa, joten hän on kisakavereita 10 vuotta jäljessä. Max on tajunnut, kuinka paljon edessä on työtä, Mika Salo kommentoi vuonna 2019.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan